Plaseboefekti hammaslääketieteessä

Plaseboefekti on yleisesti tunnettu mutta kliinisessä työssä melko vähän hyödynnetty ilmiö. Se on kuitenkin tärkeä osa kliinisiä lääketutkimuksia ja tiedostamattomasti osana kaikkia hoitotoimenpiteitä myös hammaslääketieteessä. Vaikka plaseboefektin olemassaolo on havaittu jo noin 200 vuotta sitten, ei plasebolle ole laadittu täsmällistä virallista määritelmää, ja edelleen myös muu ilmiöön liittyvä terminologia on monimuotoista. Yleensä plaseboefektillä tarkoitetaan hoitoon liittyviä vaikutuksia, jotka johtuvat tuntemattomista tai tarkoitusta vastaamattomista syistä. Plaseboefektin aiheuttamia haittavaikutuksia kutsutaan noseboksi. Plasebolääkkeiden ja -hoitojen määrääminen potilaalle ei lähtökohtaisesti ole hyväksyttävää. Potilaiden myönteisten odotusten vahvistaminen tehokkaiksi todistetuissa hoidoissa on kuitenkin kannattavaa, sillä se lisää kokonaishoitovaikutusta huomattavasti. Lääketieteelliseen tutkimustyöhön Maailman lääkäriliitto on laatinut eettisen ohjeiston plasebon käytöstä. Erityisesti viime vuosien käyttäytymis- ja lääketutkimukset, psykofysiologiset tutkimukset sekä aivojen kuvantamistutkimukset ovat antaneet paljon tietoa plaseboefektin luonteesta. Sen on todettu olevan todellinen neurobiologinen ilmiö, jonka vaikutukset perustuvat voimakkaiden odotusten laukaisemaan dopamiinin ja endogeenisten opioidien vapautumiseen. Plasebohoitojen vaikuttavuudesta eniten on tutkittu niiden analgeettista tehoa ja esimerkiksi päänsäryn ja orofasiaalisen kivun lievityksessä plasebohoidoilla on saatu hyviä hoitovasteita. Myös purentafysiologian alalla on tutkittu plaseboefektin aiheuttamaa kivun lievitystä: TMD-vaivoista johtuvissa kiputiloissa plasebohoito auttaa jopa 40 %:lla. Lisäksi plasebovaikutus on myös osana esimerkiksi purentakiskohoitojen vaikuttavuutta ja tulisi huomioida hoidon suunnittelussa sekä hoitotuloksen arvioinnissa.