Ikäväistä itkua, vilua virttä. Itkun rakenne ja merkityksen muodostuminen tekstin, sävelmän ja tunteen vuorovaikutuksesta aunuslaisissa itkuvirsissä

Pro gradu -tutkielmani käsittelee itkuvirsien merkityksen muodostumista ja itkun rakentumisen mekanismeja sekä tuonpuoleisyhteyttä. Näkökulmassani painottuu itkuvirsien musiikillinen puoli, jota on entuudestaan analysoitu niukasti. Tutkielmassani pohdin myös kuulonvaraisen musiikkitradition tutkimisen menetelmällisiä ja terminologisia ongelmia. Tutkimusaineistonani on yhden aunuslaisitkijän kuolinitkut, jotka on arkistoitu Suomen kielen nauhoitearkistoon. Keskeisimpänä teoreettisena ja metodologisena taustana tutkimuksessani on formulateoria. Hyödynnän myös etnopoetiikkaa ja lähilukua. Tutkimuksessani lähdin liikkeelle analysoimalla itkutekstin rakenteita ja rakentumisen mekanismeja. Tarkkailin muun muassa hahmottuvien formuloiden kiinteyttä ja toistuvuutta. Kiinteimmin formuloiduiksi osoittautuivat elottomuutta ja kuolemaa kuvailevat säkeet sekä itkujen aloitukset. Tekstianalyysin jälkeen paneuduin sävelmän rakentumiseen, segmentoin sävelmää ja hahmottelin itkun fraaseja ja melodisia toistuvuuksia. Aineistoni perusteella itkun sävelmä perustuu kertautuvaan, varioivaan fraasiin, joka muodostuu aluke-, välike- ja lopukeaiheista. Aluke- ja lopukeaiheet ovat muodoltaan kiinteähköt, välikeosio on vapaampi ja se voi koostua yhdestä tai useammasta aiheesta tai puuttua kokonaan. Sävelmän pysyviksi elementeiksi tutkimuksessani hahmottuivat aluke- ja lopukeaiheet ydinsävelineen, fraasin rakentumisen periaatteet, laskevahahmoiset melodia-aiheet ja sävelmän rauhoittuminen fraasin lopulla. Fraasinsisäiset junktuurit eli aiherajat eivät ole yksiselitteisiä, mikä osaltaan saa aikaan itkuun loputtomuuden tuntua. Tekstin ja sävelmän vertailu osoitti, että niiden välillä on yhteys, mutta molemmat toimivat itsenäisesti omia mekanismejaan noudattaen ja vuorovaikutussuhde on melko tasaarvoinen. Itkun merkittävä ominaispiirre, apeus, tuntuu tutkimukseni perusteella tärkeimmältä seikalta tuonpuoleisyhteyden kannalta. Itkijän apeutuminen ilmenee painokkaina äänteinä, henkäyksinä ja nyyhkäyksinä sekä säveltasojen epävakautena. Itkuissa apeutta suggeroivia elementtejä on sekä tekstissä että sävelmässä. Muun muassa kertaava, toistuvasti palaava rakenne, sanojen muodot, sävelmälinjat ja sumeat junktuurit pitävät itkua paikallaan ja viivyttävät itkijää tunnetilassa.