Mitä alaistaito on? : käsiteanalyysi
Data(s) |
16/06/2014
16/06/2014
01/03/2009
|
---|---|
Resumo |
Teollisesta vallankumouksesta alkanut yhteiskunnallinen kehitys lisäsi kasvavasti myös johtajuuden ja esimiestoiminnan tutkimusta. Suuren kiinnostuksen yksinomaan johtajuuteen ja sen nimenomaiseen vaikuttavuuteen hallinnossa, sekä pelkästään esimiestaitojen kehittämiseen ja tutkimukseen on hiljalleen kuitenkin huomattu tuottavan vain puolittain haluttuja tuloksia - on herätty tarkastelemaan myös alaisten toimintaa. Varhaisimmat organisaatioilleen eduksi olevien alaisten piirreanalyysit ja ensimmäiset hyvän alaisilmiön tulkinnat löytyvät 1980-luvun alun kansainvälisestä tutkimuksesta. Organisaatiotutkijat osoittivat laajojen kokeiden jälkeen tarkasteltujen järjestelmien tehokkuuden lisääntyneen työntekijöiden ylitettyään velvollisuutensa auttaa työtovereitaan ja saavuttaa organisaation yhteiset tavoitteet. Tällaista ilmentymää, eräänlaista sitoutunutta työkäyttäytymistä, ryhdyttiin kutsumaan organisaatiokansalaisuudeksi [organizational citizenship behavior, OCB]. Organisaatiokansalaisuuden, suomen kielessä sittemmin yleisemmin käännettynä alaistaidon tutkimuksesta kiinnostuttiin kuitenkin enemmän vasta 1990-luvun puolella. Huolimatta alaistaito-ilmiön suhteellisen pitkästä iästä, sana on vakiintunut Suomessa kuitenkin käyttöön vasta 2000-luvun alussa. Myös ilmiön tutkimus on meillä toistaiseksi vielä vähäistä. Erityisesti alaistaidon käsite on lisääntyvästä käytöstään huolimatta edelleen vailla suomenkielistä määrittelyä, saati teoriapohjansa laajempaa tarkastelua. Tämän tutkimustyön ensisijaisena tavoitteena on selvittää alaistaito-käsitteen tausta, asema tieteen kentässä sekä nykytila. Tutkimuksen rakenne on näin kolmikantainen: lähestyminen alkaa organisaatioiden ja johtamisen muutoksen historiallisella tarkastelulla alaisen näkökulmasta, edeten alaistaidon käsitteen kartoittamiseen bibliometrisellä sitaatioanalyysillä ja jatkuen edelleen aiheen tulkintaan nyky-yhteiskunnan näkökulmasta. Lopuksi hahmotetaan alaistaidon käsitteelle denotaatiomääritelmä. Sekundaarisena tavoitteena on lisäksi tuoda johtamisen tutkimukseen Maanpuolustuskorkeakoululla ensimmäisiä alaistaidollisia näkökulmia, sekä pohjaa tämänkaltaiselle jatkotutkimukselle. Tutkimuksessa selvisi, että hyvä alaistaito voidaan jakaa kahtaalle: sekä toiminnalliseen, että ajatukselliseen puoleen. Näistä selkeämmin painottuu luonnollisesti toiminta, näkyen alaisen konkreettisena käyttäytymisenä työyhteisössä. Kaiken kaikkiaan sekä toiminnallisen että ajatuksellisen puolen piirteet pystyttiin luokittelemaan vielä kuuden alaotsakkeen alle. Näitä olivat sosiaalisuus ja yhteenkuuluvuus, yritteliäisyys ja tavoitehakuisuus, harkinta, arvostaminen ja kunnioitus, johtajuus sekä työasenteet. Tutkimuksen keskeisimpiä huomioita oli alaistaidon selkeä side johtamiseen ja esimiestaitoon. Tärkein huomio oli kuitenkin yllättävä yhdistettävyys nimenomaan puolustusvoimienkin johtajakoulutuksen taustalla vaikuttavaan transformationaalisen johtajuuteen. Alaistaidoltaan hyvä työntekijä lähenteleekin selkeästi yhä enemmän johtajalta vaadittavaa taitoa ja osaamista. |
Identificador |
http://www.doria.fi/handle/10024/97234 URN:NBN:fi-fe2014061629273 Merikadettikurssi 75 |
Idioma(s) |
fi |
Publicador |
Maanpuolustuskorkeakoulu |
Direitos |
Julkinen |
Tipo |
Sotatieteiden maisteriopiskelijan pro gradu G2 Pro gradu, diplomityö, ylempi amk-opinnäytetyö |