Fyysisen suorituskyvyn yhteys ampumatarkkuuteen ammuttaessa eko aseella

Tämä tutkimus sisältää ampumataitoon ja sotilaan fyysisiin ominaisuuksiin liittyvän aikaisempiin tutkimuksiin ja kansainväliseen kirjallisuuteen perustuvan kirjallisuuskatsauksen sekä empiirisen fyysisen suorituskyvyn yhteyksiä ampumatarkkuuteen tarkastelevan osan. Tutkimuksen kohteena olivat osa vuoden 2008 aikana kertausharjoitetuista reserviläisistä. Tutkimuksen tarkoituksena oli etsiä yhteyksiä fyysisen suorituskyvyn ja ampumatarkkuuden välille 20–34 vuotta täyttäneillä reserviläisillä. Lisäksi pyrittiin selvittämään voiko mahdollisia yhteyksiä selittää tähtäyskuvion tai osumien kasan koon perusteella. Tutkimusongelmat olivat: 1. Onko fyysisellä suorituskyvyllä yhteyttä ampumatarkkuuteen ja 2. Voidaanko mahdollista yhteyttä selittää tähtäyskuvion tai osumien kasan koon perusteella. Tutkimuksen ensimmäisenä hypoteesina oli, että fyysisellä suorituskyvyllä on suora yhteys ampumatuloksiin ammuttaessa sekä maaten että seisten ja toisena hypoteesina oli, että fyysisen suorituskyvyn yhteys näkyy tähtäyksen aikaisen aseen liikkeen ja osumien kasan koon perusteella. Tutkimuksen kokonaisotos oli 796 reserviläistä. Mittaukset suoritettiin kahdeksassa eri kertausharjoituksessa, joista ensimmäinen mittaus järjestettiin huhtikuussa 2008 ja viimeinen marraskuussa 2008. Tilastollisessa käsittelyssä aineiston kaikista muuttujista laskettiin keskiarvot, keskihajonnat sekä suurin ja pienin arvo. Fyysisen suorituskyvyn ja ampumataidon yhteyksien selvittämiseen käytettiin epäparametristä Spearmanin korrelaatiota. Lisäksi selvitettiin suorituskykytasojen ja ammuntatuloksien välisiä eroja Kruskall-Wallis ja Mann-Whitney testeillä. Tilastollisen merkitsevyyden tasoksi valittiin p < 0,05. Tutkimuksen päätulokset osoittivat, että ammuntaa harrastavat ampuivat huomattavasti paremmin kuin muut reserviläiset. Ampumatuloksien erot olivat rynnäkkökivääriammunnassa pystystä 9,4 %, rynnäkkökivääriammunnassa makuulta 2,5 % ja pistooliammunnassa 5,2 %. Maksimaalinen puristusvoimamittaus nousi vahvimmaksi mittariksi selittämään ammuntatuloksia kaikilla ammuntatavoilla sekä kaikkien ammuntojen yhteistuloksella. Puristusvoimatasojen erot vaikuttivat vahvimmillaan rynnäkkökivääriammuntaan pystystä 3,5 %, rynnäkkökivääriammuntaan makuulta 1,7 % ja pistooliammuntaan 4,4 %. Muilla fyysistä suorituskykyä kuvaavilla muuttujilla oli tämän tutkimuksen mukaan vain tilastollisesti merkitsevä (p < 0,05) yhteys ammuntatuloksiin. Yhteyksien voimakkuudet jäivät hyvin heikoiksi. Fyysisen suorituskykytasojen ääripäiden välillä oli huomattavia eroja niin aseen vakaana pidossa kuin osumien hajonnassakin, kun yksilöiden välisiä eroja arvioitiin etunojapunnerruksella ja maksimaalisella puristusvoimalla. Aiempiin tutkimuksiin viitaten voidaan todeta että, hyvässä fyysisessä kunnossa oleva sotilas selviytyy paremmin sekä fyysisesti että henkisesti taistelukentällä nopeasti vaihtuvista tilanteista. Tämän tutkimuksen mukaan hyvä fyysinen suorituskyky tukee myös menestymistä ampumasuorituksessa, joten hyvässä fyysisessä kunnossa oleva ammuntaa harjoitellut sotilas suoriutuu ammuntatehtävästä paremmin kuin heikkokuntoinen vähemmän ammuntakoulutusta saanut sotilas.