Karjanlannan typpi- ja fosforimäärät sekä niiden jakautuminen Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa


Autoria(s): Salmi, Pasi; Kulmala, Airi; Lillunen, Anu; Koskinen, Joni
Data(s)

03/01/2014

03/01/2014

2010

Resumo

Karjanlanta on arvokasta lannoitetta, jonka sisältämät ravinteet tulisi käyttää mahdollisimman tehokkaasti hyödyksi viljelykasvien ravinteina. Kotieläimet ovat jakaantuneet epätasaisesti sekä valtakunnallisesti, alueellisesti että paikallisesti. Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan on syntynyt erityisesti sika- ja siipikarjatalouskeskittymiä. Tämän seurauksena eräillä alueilla syntyy enemmän lantaa kuin viljelykasvien ravinteiksi tarvitaan. Runsaan fosforilannoituksen seurauksena peltojen fosforipitoisuus on noussut paikoin niin korkeaksi, että lannan levitys ole enää mahdollista ympäristötuen ehtojen mukaan. Tällöin lantaa joudutaan kuljettamaan yhä kauempana oleville pelloille, mikä lisää kustannuksia. Tällaisissa tilanteissa lannan käsittely (esim. separointi) saattaa tulla tarpeelliseksi. Julkaisussa esitetään tilastoihin perustuvien laskelmien avulla, kuinka paljon kotieläimet tuottavat vuosittain Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa lannan mukana typpeä ja fosforia sekä kuvataan ravinteiden alueellista ja paikallista jakaantumista. Raportti on toteutettu osana Tehoa maatalouden vesiensuojeluun (TEHO) -hanketta.

Identificador

978-952-257-155-7

http://www.doria.fi/handle/10024/94189

URN:ISBN:978-952-257-155-7

Idioma(s)

fi

Publicador

Varsinais-Suomen ELY-keskus

Relação

978-952-257-154-0

Erillisjulkaisut

TEHO-hankkeen julkaisuja 4/2010

Palavras-Chave #kasviravinteet #kotieläintalous #lannoitus #lanta #lietelanta