Automaattisten lentosäähavaintojen vaikutus ilmavoimien lentotoimintaan
Data(s) |
23/10/2013
23/10/2013
01/03/2013
|
---|---|
Resumo |
Vallitseva lentosää on merkittävä tekijä kaikessa ilmailussa. Haluttu lentoturvallisuuden taso saadaan ylläpidettyä määrittelemällä sopivat kriteerit säätilalle. Lentosään havainnointi on perinteisesti tapahtunut meteorologien toimesta paikallisesti kullakin lentoasemalla. Vuonna 2010 Suomen kuudella lentokentällä otettiin käyttöön automaattiset säähavainnot. Ilmavoimien aktiivisin lentotoiminta tapahtuu juuri kyseisillä kentillä. Automaatiolla tuotettava säätieto perustuu pelkästään teknisten antureiden havaintoihin eikä lentoasemilla ole enää koulutettua henkilöstöä tarkkailemassa sääsanomien paikkansapitävyyttä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan nykyisten automaattisten lentosääjärjestelmien rakennetta ja toimivuutta Ilmavoimien näkökulmasta. Sotilasilmailu on sotilaallisen maanpuolustuksen tärkeä osa. Päivittäinen vilkas lentotoiminta tarvitsee luotettavan tiedon vallitsevasta säästä. Vuonna 2010 tehdyt uudistukset ovat Suomen ilmailuviranomaisen mukaan kansainvälisten määräysten mukaisia. Ilmavoimissa on kuitenkin koettu toistuvia ongelmia uusien järjestelmien puutteellisuuden takia. Tutkimus on toteutettu haastattelemalla asiantuntijoita Ilmavoimista sekä Finavia Oyj:stä. Lisäksi aineistona on käytetty Ilmavoimien sisäistä dokumentaatiota sekä Finavian laitteistomateriaaleja. Monet kansainväliset määräykset koskevat lentosään tuottamista ja tutkimuksessa viitataan myös niihin. Suomessa on tällä hetkellä käytössä kolme erilaista sääautomaatiojärjestelmää, joiden toiminta poikkeaa toisistaan. Automaattisten sääsanomien laatu riippuu voimakkaasti käytetystä anturitekniikasta ja sen on todettu sisältävän paljon rajoitteita. Erityisesti huonossa säässä ja säätyypin muuttuessa automaatio reagoi hitaasti ja sen on todettu esittävän ajoittain jopa täysin virheellistä säätietoa. Tutkimuksen perusteella olisi hyvin tärkeää, että Ilmavoimien käyttämillä yhteistoimintakentillä palattaisiin täysautomaatiosta manuaalisesti vahvistettuihin havaintoihin kunnes automaation tuottama säätieto on saatu osuvuudeltaan ja reagointikyvyltään paremmaksi. Tällä hetkellä automaation käyttäminen aiheuttaa Ilmavoimille selkeän turvallisuusriskin. |
Identificador |
http://www.doria.fi/handle/10024/93380 URN:NBN:fi-fe201310236827 Kadettikurssi 97 |
Idioma(s) |
fi |
Publicador |
Maanpuolustuskorkeakoulu |
Direitos |
Julkinen |
Palavras-Chave | #lentosääautomaatio #metar #auto metar #autometar #wdps #avimet #arwo |
Tipo |
Sotatieteiden kandidaattiopiskelijan tutkielma G1 Ammattikorkeakoulututkinto, kandidaatintutkinto |