Sotapelaaminen saksalaisessa sotataidossa 1918–1940

Tutkimuksen tarkoituksena on tunnistaa sotapelaamisen osuutta saksalaisten sotataidon kehityksessä ja sotaa varten tehtyjen sotasuunnitelmien kokeilemiseen liittyen. Sotapelaamista tarkastellaan ensimmäisen maailmansodan päättymisestä toisen maailmansodan alkuun sekä vuosina 1939-40 tapahtuneen Ranskaan suuntautuneen hyökkäysoperaation suunnitteluun liittyen. Tutkimusotteena on asiakirjatutkimus kirjallisista lähteistä, joita analysoidaan sisällönanalyysillä. Sotapeleistä kerätystä tutkimusaineistosta tehdään tulkintoja sotapelaamisen ymmärtämiseksi nykyaikaisen taktisen ja operatiivisen ajattelun mukaisesti. Aineistoa tarkastellaan eritellen, yhtäläisyyksiä ja eroja etsien sekä tiivistäen. Sisällönanalyysin avulla pyritään muodostamaan tutkittavasta ilmiöstä tiivistetty kuvaus. Saksalaiset käyttivät lähdeaineiston perusteella sotapelaamista upseereiden ammattitaidon parantamiseen, kokemuksien hankintaan, sotataidon kehittämiseen, sotatoimien ja vihollisen toiminnan analysointiin. Rajallisten resurssien vuoksi ja Versaillesin rauhansopimusten rajoitteita kiertääkseen sotapelaamista käytettiin aktiivisesti Saksassa koko tarkasteltuna ajanjaksona. Sisältöanalyysin tuloksista päätellen sotapelit olivat Saksassa tarkasteltuna ajankohtana keino hankkia sotataidollisia kokemuksia, apuväline taistelutilan liikkeen hahmottamiseen, yhtenäisen taisteluajatuksen vaiheiden havainnollistaja ja ne pakottivat sotilaat sotilasorganisaatioiden käyttöperiaatteiden hallintaan. Olennaisin oppi saksalaisesta sotapelaamisesta on vihollisen toiminnan realistinen pelaaminen. Älykkään ja omaa sotataitoaan noudattavan vihollisen pelaamisen ansiosta voitiin sotapeleistä tehdä luotettavampia havaintoja.