Etelä-Savon aluetalouskatsaus 2011


Autoria(s): Tarvainen, Hanna; Pylkkönen, Anne; Aro, Marja; Toijonen, Merja; Aholainen, Markku
Data(s)

28/11/2012

28/11/2012

01/09/2011

Resumo

Etelä-Savon aluetalouskatsaus esittelee maakunnan tilaa ja viimeaikaista kehitystä. Katsaus on yksi työkaluista maakunnan kehityksen seurannassa ja tulevaisuuden ennakoinnissa. Vuosittain laadittavan katsauksen teossa on hyödynnetty viimeisimpiä saatavilla olevia tilastoaineistoja. Keskeisen osan katsausta muodostavat Tilastokeskukselta hankitut yritysten liikevaihtoa, vientiä ja henkilöstömäärän kehitystä kuvaavat indeksisarjat Etelä-Savon kannalta keskeisiltä toimialoilta ja yritysryhmistä. Indeksisarjojen tiedot yltävät vuoden 2011 maaliskuulle saakka. Maakuntatasoisen tiedon ohella katsauksessa tarkastellaan henkilöstömäärän ja liikevaihdon kehitystä myös Mikkelin, Pieksämäen ja Savonlinnan seutukunnissa. Katsauksen ovat koonneet Etelä-Savon ELY-keskuksen TENHO –hankkeen ennakointiasiantuntijat. Talouden taantuma hellitti vuonna 2010. Kun Etelä-Savossa vuonna 2009 yritysten liikevaihto supistui jopa 13 prosenttia, saavutettiin vuonna 2010 liikevaihdossa 6,8 prosentin kasvu edellisvuoteen verrattuna. Yritysten henkilöstömäärä ei taantumassa notkahtanut yhtä paljon kuin liikevaihto, mutta senkin vuotuinen kasvuprosentti kääntyi 4,3 prosenttia miinukselle. Käänne parempaan tapahtui vuoden 2010 viimeisellä vuosineljänneksellä. jolloin henkilöstömäärä nousi lievästi plussan puolelle (1,5 %) edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kasvu on jatkunut kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Toimialoittain tarkasteltuna sekä rakentaminen, tukku- ja vähittäiskauppa, palvelut että teollisuus ovat kasvattaneet liikevaihtoaan ja henkilöstömääräänsä vuonna 2010. Kasvu näyttää jatkuneen ja paikoin jopa vahvistuneen kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Liikevaihdon osalta kasvu on ollut voimakkainta rakentamisessa, ja henkilöstömäärässä mitattuna puolestaan teollisuudessa, jossa vahvistuneet tilauskannat ovat myös parantaneet alan työllisyyttä. Maailmantalouden epävarmuus tekee pidemmän aikavälin suhdanteiden arvioinnista vaikeaa. Arvioita talouden näkymistä on kuvattu lähemmin Alueelliset talousnäkymät –julkaisussa.

Identificador

978-952-257-340-7

1799-0734

http://www.doria.fi/handle/10024/86272

Idioma(s)

fi

Publicador

Etelä-Savon ELY-keskus

Relação

Julkaisut 2010-2011

Elinkeino, työllisyys, osaaminen ja kulttuuri

Etelä-Savo 4/2011

Palavras-Chave #Etelä-Savo #aluetalous #tilastot