Työllistävät ympäristötyöt : Pohjois-Savon YTY -projektin toiminta vuonna 2009


Autoria(s): Karinen, Pirjo
Data(s)

30/10/2012

30/10/2012

01/07/2010

Resumo

Pohjois-Savon YTY on Euroopan sosaalirahaston, Työ- ja elinkeinoministeriön ja 17 pohjoissavolaisen kunnan rahoittama ympäristötyöprojekti. Projekti toteutetaan Manner-Suomen ESR-ohjelman Itä-Suomen suuralueosion toimintalinja 2:ssa, ”Työllistymisen ja työmarkkinoilla pysymisen edistäminen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen”. Projektin tavoitteena on kouluttaa ja työllistää vuosittain 75 työtöntä ja/tai syrjäytymisuhan alla olevaa henkilöä ympäristön kunnostus- ja hoitotöihin. Koulutusjakson jälkeen työllistetyt siirtyvät työskentelemään kuntiin kuuden kuukauden ajaksi. Pohjois-Savon ympäristökeskukseen palkatut työnsuunnittelijat ohjaavat ja opastavat työllistettyjä työkauden aikana työkohteissa. Projektissa kiinnitetään erityistä huomiota työllistettyjen jatkotyöllistymismahdollisuuksien kartoittamiseen ja kouluttautumiseen. Projektiin liittyvä kuukauden mittainen koulutus toteutettiin samaan aikaan Iisalmessa, Juankoskella ja Suonenjoella. Koulutusten aikana suoritettiin tulityö-, työturvallisuus-, tieturva 1- ja ensiapu 1 -kortit. Koulutuksen jälkeen osallistujat siirtyivät työskentelemään kuntiin puolen vuoden ajaksi. Muutamissa kunnissa työntekijöiden työsuhteita jatkettiin vielä tämänkin jälkeen. Työjakson aikana toteutettiin monenlaisia ympäristön kunnostamiseen ja hoitamiseen liittyviä töitä. Työkohteet vaihtelivat yleisistä viheralueiden siistimis- ja hoitotöistä rakennusten kunnostamiseen ja uusien rakenteiden tekemiseen. Projektiin osallistui yhteensä 76 henkilöä. Työllistämisvaikutus oli 9042 henkilötyöpäivää. Julkaisussa esitetään yleiskatsaus projektin toimintaan vuonna 2009 ja esitellään kunnissa toteutettuja töitä.

Identificador

978-952-257-099-4

1798-8063

http://www.doria.fi/handle/10024/84997

URN:ISBN:978-952-257-099-4

1798-8055

Idioma(s)

fi

Publicador

Pohjois-Savon ELY-keskus

Relação

978-952-257-098-7

Julkaisut 2010-2011

Ympäristö ja luonnonvarat

Pohjois-Savo 7/2010

Palavras-Chave #Ympäristönhoito #kunnostus #työllistäminen #Pohjois-Savo