Mennäänkö metsään? : varusmiesten tarinointia sotaharjoituksista

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia varusmiesten käsityksiä sotaharjoituksista. Sotaharjoitusta on tutkittu yllättävän vähän, vaikka se on yksi tärkeimmistä puolustusvoimien koulutusmuodoista. Tutkimuksessa halusin varusmiesten äänet kuuluviin löytääkseni käytännöllistä uutta asiaa, johon kouluttajat ovat vuosien varrella sokaistuneet.

Päätutkimustehtäviä tutkimuksessani oli kaksi. Ensinnäkin tutkin, mitä asioita varusmiehet liittävät erilaisiin sotaharjoituksiin sekä sitä, miten he kuvaavat sotaharjoituksen. Toisena tehtävänä oli konstruoida tyypillinen tarina kuvaamaan erilaisia sotaharjoituksia. Tutkimusstrategiani oli kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus, jonka tein fenomenografisella tutkimusotteella. Aineiston keräsin käyttäen passiivista eläytymismenetelmää. Tutkimukseeni osallistui 123 Panssariprikaatin varusmiestä, jotka saivat vapaasti kirjoittaa jatkon pienelle kehyskertomukseksi kutsutulle orientaatiolle.

Kertomuksista kävi ilmi, että varusmiehet olivat eläytyneet ja vastanneet annettuun tehtävään onnistuneesti. Keskeisimpinä johtopäätöksinä todettakoon, että varusmiehet periaatteellisella tasolla pitävät sotaharjoituksesta, jopa sen fyysisestä rankkuudesta, mikäli harjoitus on todentuntuinen ja vastaa sodan ajan tehtäviä. Tuloksista huokuu tässä suhteessa voimakas maanpuolustustahto. Kouluttajalla on merkittävä osuus sotaharjoituksen onnistumiselle, mutta myös epäonnistumiselle. Tutkimuksessa paljastui myös pieniä, mutta varusmiehille merkittäviä asioita, joilla kouluttaja voi lisätä joukkueen positiivista virettä sotaharjoituksen aikana. Kouluttajan tulisi kehittää jatkuvasti tietotaitojaan sekä suunnittelutaitojaan, jotta sotaharjoitukset eivät toistaisi itseään. Sotaharjoitusten tulisi tarjota varusmiehille erilaisia ja uusia oppimiskokemuksia koko varusmiespalveluksen ajan.