Meripelastuksen suur- ja monialaonnettomuuden kriisiviestintä hallinnon eri tasoilla

Kauppamerenkulku ja erityisesti öljykuljetukset ovat lisääntyneet huomattavasti viime vuosien aikana Itämerellä. Poikittaisliikenne, rikkonainen saaristo ja pitkä talvimerenkulun kausi aiheuttavat merkittävän riskin onnettomuuden syntymiselle, joka pahimmassa tapauksessa voi olla suur- tai monialaonnettomuus, niin kuin matkustaja-autolautta Estonian uppoaminen vuonna 1994. Tuolloin maailman katseet kääntyivät ilman ennakkovaroitusta kohti onnettomuutta johtavaa organisaatiota – silloista Saaristomeren merivartiostoa. Yhteiskunta, teknologia ja organisaatiot ovat kuitenkin muuttuneet tämän viimeisimmän meripelastustoimea kohdanneen kriisin ajoista.

Kriisit ovat näytelleet aina tärkeää roolia organisaatioille, koska ne paljastavat organisaatioiden kyvyn reagoida kriiseihin ja johtaa kriisitilanteita. Kriisejä sekä kriisiviestinnän teorioita tutkittiin laadullisesti vertailevalla menetelmällä, jonka avulla muodostettiin ne lähtökohdat joilla meripelastusorganisaation kriisiviestinnän järjestelyitä sekä sitä ohjaavia asiakirjoja tutkittiin hallinnon kolmella eri tasolla, joita ovat onnettomuutta johtava merivartiosto, rajavartiolaitoksen esikunta ja sisäasiainministeriö. Tässä tarkastelussa tutkimusmateriaalina käytettiin hallinnon eri tasojen kriisiviestintää ja kriiseihin valmistautumista ohjaavia dokumentteja sekä asiantuntijahaastatteluja.

Kriisien tutkiminen paljasti organisaatioiden kriisiviestinnän kannalta olennaisimmiksi seikoiksi tilannekuvan muodostamisen ja sen siirtämisen, tiedotustilaisuuksien järjestämisen, yhteistoiminnan eri viranomaisten välillä, valmiussuunnittelun sekä riittävän puhelinpalveluiden järjestämisen erityisesti kansalaisten tiedontarpeisiin. Esille tulleita seikkoja peilattiin meripelastustoimen hallinnon alaan.

Tarkastelun perusteella suur- ja monialaonnettomuuteen liittyvän tilanneorganisaation suuruus tekee tilannekuvan muodostamisesta ja siirtämisestä todella haasteellista. Lisäksi tilannekuvan siirtoon ei ole ainakaan toistaiseksi olemassa järjestelmää, joka mahdollistasi reaaliaikaisen tilannekuvan siirron kaikille tarvitsijoille. Merivartiostoilla on kuitenkin etulyöntiasema muihin viranomaisiin verrattuna varsinkin tiedotustilaisuuksien järjestämisessä, koska meripelastusta johdetaan aina meripelastuskeskuksista ja tiedotusjärjestelyt ovat välittömästi onnettomuutta johtavan organisaation käytössä. Merivartiostojen suoriutumiseen tästä vaativasta tehtävästä vaikuttaa suuresti henkilöstöresurssien riittävyys. Henkilöstö kootaan joka tilanteeseen vapailtahälytysmenettelyllä, mikä ei takaa sen riittävyyttä.

Henkilöstön riittävyys ja osaamistaso taas vaikuttavat puhelinpalveluiden organisointiin ja toimivuuteen. Valmiussuunnittelussa ei ole myöskään otettu kriisiviestintää erillisen tarkastelun alle, eikä viestinnän resursointiin ole otettu erikseen kantaa. Nykyaikana myös median toimintatavat ovat muuttuneet Estonian ajoista. Mikään organisaation taso ei voi piiloutua median paineelta, ja myös median toiminta on muuttunut viestinnän nopeuden ansiosta organisoidummaksi, ja uutisointi on miltei reaaliaikaista. Tähän haasteeseen myös kaikkien organisaation tasojen on valmistauduttava omilla suunnitelmillaan ja koulutuksella. Tutkimuksen olennaisin johtopäätös on, että myös viestintä tarvitsee johtamista, sillä kriisit ovat osoittautuneet tilanteiksi mitä ei osata ennakoida, minkä takia myös viestintää joudutaan soveltamaan ja ohjaamaan.

Tutkimuksen lähdeaineisto perustuu pitkälti asiakirjoihin ja haastatteluihin, joten tutkimuksen tulosten objektiivisuus voidaan kyseenalaistaa sen valossa, että kyseisellä lähdeaineistolla ei voida paljastaa kuin pieni osa totuudesta. Asiakirjojen ja haastatteluiden ei voidakaan kuvitella paljastavan hallinnon eri tasojen kriisiviestinnän todellista tilaa, vaan tarkastelua voidaan käyttää ainoastaan suuntaviivojen antamiseen organisaatioiden valmiussuunnittelussa. Kriisiviestintä on myös nopeasti teknologian ja tutkimuksen myötä kehittyvä ala, jonka takia tutkimuksen tuloksia tulee verrata tutkimuksen ajankohtaan.