Svenskt, finskt och ryskt : nationens, språkets och historiens dimensioner hos E. G. Ehrström 1808–1835

Avhandlingen handlar om hur E.G. Ehrström (1791–1835) under tidsperioden 1808–35 förhöll sig till finskt, svenskt och ryskt. Då Finland år 1809 förvandlades från svensk riksdel till ryskt storfurstendöme tvingades finländarna att i den nya situationen reflektera över hur man skulle definiera nation, språk och historia. Det fanns inget givet svar på vad Finlands invånare hade blivit genom den geopolitiska omvälvningen. E.G. Ehrström var en individ som i ovanligt många sammanhang var tvungen att brottas med de nationella frågorna. Som ung student deltog han i finska kriget år 1808 och år 1812 studerade han som stipendiat i Moskva. År 1815 blev han lektor i ryska vid akademin i Åbo och som romantiker betonade han samtidigt det finska språkets roll som Finlands enda nationalspråk. Åren 1826–35 var han slutligen kyrkoherde i den svenska församlingen i S:t Petersburg. I alla de olika rollerna och kontexterna måste han anpassa sina nationella ställningstaganden till den specifika situation och roll i vilken han verkade. Avhandlingens syfte är att dra slutsatser om de faktorer som gör att en individ i olika sammanhang betonar olika aspekter av det nationella. I det allmänna medvetandet uppfattas nationella identiteter ofta som stabila och enhetliga, medan den teoretiska litteraturen i dag lyfter fram att de i själva verket är föränderliga och flytande. Finland strax efter 1809 är intressant att studera ur detta perspektiv. Eftersom det var oklart vad Finland och dess invånare hade blivit, var man tvungen att skapa ett innehåll för den nya enheten. En analys av hur man resonerade i sammanhanget kan lära oss något hur nationella identiteter skapas och fungerar också i dag.

Tutkimus käsittelee E.G. Ehrströmin (1791–1835) kannanottoja ruotsalaisuuteen, suomalaisuuteen ja venäläisyyteen vuosien 1808 ja 1835 välillä. Kun Suomi vuonna 1809 muuntui Ruotsin kuningaskunnan osasta suuriruhtinaskunnaksi Venäjän keisarikunnassa, uuden suuriruhtinaskunnan asukkaat joutuivat pohtimaan mitä heistä oli oikeastaan tullut. Muuttuneessa geopoliittisessa tilanteessa ei ollut itsestään selviä vastauksia kysymykseen miten kansakunta, kieli ja historia tulisi määritellä. E.G. Ehrström oli henkilö joka joutui poikkeuksellisen monessa eri yhteydessä kosketuksiin kansallisten kysymysten kanssa. Nuorena ylioppilaana hän osallistui suomen sotaan vuonna 1808 ja vuonna 1812 hänet lähetettiin opiskelemaan venäjän kieltä Moskovan yliopistoon. Vuonna 1815 hänet nimitettiin Turun yliopiston venäjän kielen lehtoriksi ja samoihin aikoihin hän romantikkona korosti suomen kielen asemaa Suomen ainoana kansalliskielenä. Vuosina 1826–35 hän toimi lopulta Pietarin ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherrana. Eri yhteyksissä hän joutui sovittamaan kansalliset ja kielelliset kannanottonsa siihen rooliin missä hän kunakin aikana esiintyi. Tutkimuksen päämääränä on vetää johtopäätöksiä niistä tekijöistä jotka vaikuttavat siihen että yksilö eri yhteyksissä korostaa kansallisuuden eri ulottuvuuksia. Yleisessä tietoisuudessa kansalliset identiteetit mielletään usein vakaiksi ja muuttumattomiksi. Nykypäivän teoreettisessa kirjallisuudessa taas painotetaan että identiteetit oikeasti ovat muuttuvia ja pirstaleisia. Vuoden 1809 jälkeinen Suomi on tästä näkökulmasta mielenkiintoinen tutkimuskohde. Koska siitä mitä suuriruhtinaskunnasta ja sen asukkaista oli tullut ei ollut täyttä selvyyttä, suuriruhtinaskunnalle ole pakko luoda sisältö. Analysoimalla miten tässä tilanteessa ajateltiin voimme oppia jotakin siitä miten myös tämän päivän kansalliset identiteetit luodaan ja miten ne toimivat.