Energiatehokas toimisto - LED -teknologia


Autoria(s): Siltala, Sanni
Data(s)

04/03/2010

04/03/2010

2010

Resumo

Tässä työssä käsitellään toimistorakennusten energiankulutusta ja nykyisiä toimistojen valaistusratkaisuja. Työssä perehdytään LED-valaistusteknologiaan sekä energiatehokkaaseen toimistovalaistukseen. Energiatehokkaan valaistuksen osalta käsitellään toimistovalaistuksen vaatimuksia, valaistuksen ohjausta ja luonnonvalon vaikutusta energiankulutukseen. Tutkimuskohteena oli Helsingin yliopiston tiloissa sijaitsevat neljä toimistohuonetta, joista kahden valaistusjärjestelmä uusittiin ja kahden jätettiin entiselleen vertailun vuoksi. Tutkimuksessa kartoitettiin toimistohuoneiden nykyistä energiankulutusta ja etsittiin keinoja sen tehostamiseen valaistuksen osalta. Tässä työssä tutkittiin erityisesti LED-valaisimien ja valaistuksen ohjauksen hyödynnettävyyttä toimistotiloissa. Toimistotilojen elinkaarikustannuslaskelmilla pyrittiin toteamaan valaistusjärjestelmien taloudellinen kannattavuus 30 vuoden tarkastelujaksolla. Tutkimuksessa tehtiin käyttäjäkysely toimistohuoneissa työskenteleville henkilöille ennen ja jälkeen muutoksen. Kyselyn perusteella voitiin todeta uusitun valaistusjärjestelmän hyödyt ja puutteet käyttäjän näkökulmasta.

This thesis concentrates on energy consumption in office buildings. The main focus of this research is in lighting systems and especially new lighting technologies and control automatics. The theory section focuses on LED-technology and energy efficiency in office lighting. Energy efficiency and energy consumption are approached by analyzing the effects of lighting control, natural ambient light and office lighting requirements. The research-case covers office rooms of the University of Helsinki selected to be used as a testing environment. Two of the rooms were equipped with new lighting systems and the other two acted as control samples for the research. Energy consumption was measured in all four rooms and new means were investigated to increase efficiency in office lighting. These means include the use of new LED-lighting technology and lighting control. The research also presents 30-year lifecycle calculations for the proposed lighting solutions. In addition to technical and financial viewpoints the research also included a questionnaire for the case office-workers. The questionnaire was made before and after the changes in the rooms. This made it possible to collect and analyze possible benefits and drawbacks from the user’s viewpoint.

Identificador

http://www.doria.fi/handle/10024/59436

URN:NBN:fi-fe201003041455

Idioma(s)

fi

Palavras-Chave #lighting control #office #energy #lighting #valaistuksen säätö #toimisto #energia #valaistus #LED
Tipo

Master's thesis

Diplomityö