Kansainvälisten tilinpäätösstandardien ja vakavaraisuussäännöstön vaikutukset Suomessa toimivien vähittäispankkien vakavaraisuuteen laskusuhdanteessa


Autoria(s): Hanna Tikka
Data(s)

15/12/2009

15/12/2009

2009

Resumo

Globaalin rahoituskriisin myötä pankkien vakavaraisuus on noussut yleisen kiinnostuksen kohteeksi. Pankkien toimintaa säädellään tarkasti ja kriisin esille nostamien ongelmakohtien perusteella säännöksiin ollaan edelleen tekemässä muutoksia. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää minkälaiset vaikutukset kansainvälisillä tilinpäätösstandardeilla, IFRS, ja uudistetulle vakavaraisuussäännöstöllä, Basel 2, on pankkien vakavaraisuuteen laskusuhdanteessa. Tutkimus toteutettiin tutkimalla viiden Suomessa toimivan pankin raportointia. Tutkimuksen tuloksena nousi esille suurimpana vakavaraisuuteen vaikuttavana tekijänä Basel 2:n käyttöönotto. Tämän lisäksi pankkien kasvanut luottoriski, lisääntyneet arvonalentumiskirjaukset lainoista ja muista saamisista sekä käyvän arvon käsittelyn aiheuttamat alaskirjaukset vaikuttivat tutkimusproposition mukaisesti pankkien vakavaraisuuteen, mutta pankkien väliltä löytyi merkittäviä eroja.

As a consequence of global crisis on financial markets, the banks’ solvency ratios have become an issue of common interest. The operations of banks are strictly regulated, yet still, amendments to the regulations are being made, due to the problems observed during the financial crisis. The aim of this study is to examine what are the effects of the International Financial Reporting Standards (IFRS) and new Capital Accord (Basel 2) on solvency of retail banks during economic downturn. The research was based on the reports of five banks operating in Finland. Based on the research, implementation of the new Capital Accord had the biggest impact on the solvency ratios. In addition, increased credit risk, impairments from credits and losses arising from changes in the fair value of financial assets all had an effect on solvency ratios according to research proposition, yet there were major differences between different banks.

Identificador

http://www.doria.fi/handle/10024/50647

Idioma(s)

fi

Palavras-Chave #solvency #Capital Accord #Financial Instrument #International financial reporting standards #vakavaraisuus #vakavaraisuussäännöstö #rahoitusinstrumentti #Kansainväliset tilinpäätösstandardit
Tipo

Pro gradu

Pro gradu thesis