Tehtaan alueella tapahtuvan välivarastoinnin laadunvarmistus


Autoria(s): Koivulampi, Elina
Data(s)

31/03/2009

31/03/2009

2009

Resumo

Sisälogistiikassa on monissa eri vaiheissa varastointia. Raaka-aineita, keskeneräisiä ja valmiita tuotteita joudutaan varastoimaan yrityksen tiloissa. Varastoinnin laatuun tulee kiinnittää huomiota kaikissa vaiheissa. Varastoinnin laadunhallintaan voidaan käyttää standardin ISO 9000 mukaista laadunhallinta järjestelmää, johon kuuluu osa-alueina johdon vastuu, resurssien hallinta tuotteen toteuttaminen sekä mittaus, analysointi ja parantaminen. Logistiikan ja varastoinnin laadun tärkein mittari on asiakastyytyväisyys. Asiakkaat päättävät loppukädessä onko tuote tai palvelu vaatimusten mukainen, joten asiakkaan määrittelemien vaatimusten täyttäminen on ensiarvoisen tärkeää. Muita varastoinnin mittareita ovat suorituskyvyn mittarit sisältäen laatu- ja kustannusmittarit sekä uudistumiskyky. Työn empiriaosassa on kartoitettu Metso Paper Oy:n Rautpohjan yksikön välivarastoinnin mahdollisia laatupuutteita erilaisilla mittareilla. Tuloksien perusteella on kehitetty toimintamalli, kartoitettu ohjeistusta vaativat tahot sekä ehdotus seurannan järjestämisestä. Työssä on myös tarkasteltu vastuun jakautumista välivarastoinnin osalta.

Warehousing is a big part of inbound logistics. Raw materials, work in process products and finished products are warehoused in company’s property. The quality of warehousing must be noticed in all warehousing phases. For quality assurance of warehousing can be used quality assurance system defined in standard ISO 9000. Parts of the system are management responsibility, resource management, product realization and measurement, analysis and improvement. The most important quality indicator in logistics and warehousing is customer satisfaction. The customers decide in the end if the product or service fulfils the requirements. That’s why fulfilling the customers’ requirements is a priority. Other indicators in warehousing are performance indicators including quality and cost indicators and ability to regenerate. In this study possible quality faults in warehousing were charted in Metso Paper’s Rautpohja unit. The possible quality faults were charted with applicable indicators. Based on the results operations model was developed. The study includes also a proposal for monitoring system and needed instructions. Distribution of responsibilities was also examined.

Identificador

http://www.doria.fi/handle/10024/44550

Idioma(s)

fi

Palavras-Chave #inbound logistics #quality assurance #warehousing #sisälogistiikka #laadunvarmistus #varastointi
Tipo

Master's thesis

Diplomityö