Nuorten esimiesten ja asiantuntijoiden organisaatioon sitoutuminen, case: Kesko Oyj
Data(s) |
29/08/2008
29/08/2008
2008
|
---|---|
Resumo |
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää miten nuoret esimiehet ja asiantuntijat ovat sitoutuneita organisaatioon. Lisäksi pyritään nostamaan esille tekijöitä, joita voidaan pitää sitoutumisen kannalta tärkeimpinä sekä hahmottamaan keinoja, joilla sitoutumiseen liittyviä tekijöitä voisi kehittää entisestään. Työn teoriaosassa keskitytään organisaatioon sitoutumiseen käsitteenä, esitellään erilaisia sitoutumismalleja, tarkastellaan sitoutumisen seurauksia sekä käydään läpi sitoutumiseen vaikuttavia tekijöitä. Työ on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Tutkimuksen empiiriseen osioon aineisto kerättiin haastattelujen avulla Keskon nuorilta esimiehiltä ja asiantuntijoilta. Tutkimustulokset osoittavat, että haastatellut työntekijät ovat pääasiassa affektiivisesti eli tunnepitoisesti sitoutuneita organisaatioon. Sitoutumisen kannalta tärkeimpiä tekijöitä ovat itse työ jonka parissa työskennellään, organisaation tarjoamat koulutusmandollisuudet, työilmapiiri, esimiestoiminta sekä urakehitysmandollisuudet. Tulosten mukaan organisaatiossa nimenomaan halutaan työskennellä eikä sitä koeta niinkään pakkona tai velvollisuutena. |
Identificador | |
Idioma(s) |
fi |
Palavras-Chave | #Sitoutuminen #sitoutumismalli #affektiivinen #jatkuvuuteen perustuva #normatiivinen #Commitment #organizational commitment model #affective #continuance #normative |
Tipo |
Pro gradu Pro gradu thesis |