Paikallisilmanvaihdon toimivuus baaritiskillä työntekijöiden tupakansavualtistuksen vähentämisessä


Autoria(s): Hynynen, Pasi
Data(s)

23/01/2008

23/01/2008

2001

Resumo

Työssä tarkasteltiin tupakkalain vaikutuksia ravintoloiden ilmanvaihtoon ja työntekijöiden tupakansavulle altistumiseen. Lisäksi tutkittiin, mitä muita määräyksiä Suomessa ja muualla on ravintoloiden ilmanvaihdosta ja minkälaisin ilmanvaihdollisin menetelmin voidaan ravintolatyöntekijöiden altistumista tupakansavulle vähentää. Kokeellisena osana tutkittiin Halton Oy:n kehittämän baaritiskin paikallisilmanvaihtojärjestelmän suojaustehokkuutta ja toimivuutta suomalaisessa yökerhossa. Järjestelmään kuului kattoon sijoitettu kohdepuhallus ja baaripöytään sijoitettu ilmaverholaitteisto. Mittaukset suoritettiin käytännön olosuhteissa toimivassa ravintolassa. Mitattuina suureina olivat sisäilman nikotiini- ja hiukkaspitoisuus työskentelyalueella ja asiakkaiden oleskeluvyöhykkeellä. Lisäksi käytettiin merkkiainemenetelmää tupakansavun leviämisen seuraamiseen. Saavutettu suojaustehokkuus oli mittaustavasta ja tilanteesta riippuen 72-95%. Mittaukset osoittivat, että tutkitulla paikallisilmanvaihtoratkaisulla voitiin hyvin oleellisesti vähentää ympäristön tupakansavun kulkeutumista työntekijöiden hengitysvyöhykkeelle. Paikallisilmanvaihto on kuitenkin toteutettava osana koko ravintolan ilmanvaihtoa ja säädettävä oikein hyvän tuloksen saavuttamiseksi.

In this study the effects of the new Finnish smoking law on the ventilation of restaurants and the exposure of bartenders to environmental tobacco smoke were considered. Further aims of the study were to see what other regulations apply to ventilation at restaurants in both Finland and internationally and what methods can be used for reducing bartenders’ exposure to tobacco smoke. The experimental part of this study was to test the protection ability and functionality of a local ventilation system developed by Halton Oy. The system composed of an air shower mounted on a ceiling and an air curtain mounted on a bar desk. The measurements were done in an operating restaurant. The measured quantities were nicotine and particle concentration in the working area and in the customer premises. In addition the tracer gas method was used to monitor the diffusion of the tobacco smoke. The measured protection effectiveness varied between 72 and 95%, depending on the measurement technique. The results of the measurements showed that the tested local ventilation systems can significantly reduce the concentration of environmental tobacco smoke in the workers breathing zone. However, local ventilation has to be carried out as a part of the ventilation strategy of the whole restaurant and it must be adjusted properly to achieve favourable result.

Identificador

http://www.doria.fi/handle/10024/35354

Idioma(s)

fi

Palavras-Chave #ilmanvaihto #paikallisilmanvaihto #ilmaverho #ravintola #ympäristön tupakansavu #YTS #ventilation #local ventilation #air curtain #restaurant #environmental tobacco smoke #ETS
Tipo

Diplomityö

Master's thesis