Hiilidioksidin päästökaupan markkinatilanne vuoden 2005 alussa
Data(s) |
23/01/2008
23/01/2008
2005
|
---|---|
Resumo |
Diplomityössä selvitettiin EU:ssa vuoden 2005 alusta alkavan päästökauppajärjestelmän toimintaympäristöä, sen taustaa ja sopimuksia joihin se pohjautuu. Varsinaisena tutkimusongelmana pyrittiin tunnistamaan muuttujat, jotka päästökaupan osalta vaikuttavat päästökaupan piirissä toimivaan yritykseen ja verrattiin eri toimijoita näiden tekijöiden avulla. Tekijöitä tarkasteltiin eri tasoilla niin, että ylimpänä tasona toimi koko maailman taso ja alimpana yksittäinen toimija. Näiden välissä tarkastelutasoina olivat EU:n laajuinen taso, yksittäisen maan laajuinen taso, sekä toimijaryhmän muodostaman toimialasektorin taso. Esimerkkinä näiden tekijöiden käytöstä toimijoiden vertailussa otettiin tarkasteltavaksi kolme suomalaista hiilivoimalaa: Lahtienergian omistama Kymijärven hiilivoimalaitos, Fortumin ja Teollisuuden voiman yhdessä omistama Meri-Porin hiilivoimalaitos sekä Helsingin Energian omistama Salmisaaren voimalaitos. Vertailu osoitti, että suurin laitoksista, eli Meri-Porin voimalaitos on suurimpien haasteiden edessä päästökaupan alkaessa, mutta toisaalta sillä on myös suurimmat resurssit selviytyä niistä. This master’s thesis studies working environment of the 2005 starting European emission trading scheme, it’s background and international agreements it is based on. Empirical part of this study tries to identify factors, which are effecting companies included in the trading scheme and compares these companies with these factors. Factors where studied in different levels so that world level was the highest level and individual company was lowest level. Between these levels where EU level, singular country and cluster of companies with similar interest. As an example of using these factors in comparing companies was taken three coal power plants in Finland: Kymijärvi power plant owned by Lahti Energia, Meri-Pori power plant owned by Fortum and TVO together and as last Salmisaari power plant owned by Helsingin energia. Comparison pointed out that biggest of power plants, Meri-Pori will be facing greatest challenges when trading scheme begins, but on the other hand it also has biggest resources to cope with them. |
Identificador | |
Idioma(s) |
fi |
Palavras-Chave | #Päästökauppa #Kioton protokolla #päästöoikeus #hiilivoimalaitos #ETS #Emission trading #Kyoto protocol #emission right #coal plant #ETS |
Tipo |
Diplomityö Master's thesis |