Uusien ympäristölupien ja ympäristölainsäädännön muutosten vaikutukset savukaasunpuhdistuslaitekantaan


Autoria(s): Liponen, Janne
Data(s)

23/01/2008

23/01/2008

2004

Resumo

Työn tarkoituksena oli selvittää Alstom Finland Oy:n pääasiakkaiden ympäristö-lupatilanne sekä tarkastella, miten Alstomin toimittamat hiukkastenpuhdistuslait-teet täyttävät muuttavat lainsäädännön vaatimukset. Lisäksi työssä arvioitiin lai-tosten hiukkaspäästöjen vähentämisestä syntyvää savukaasunpuhdistuslaitteiden investointitarvetta. Työn teoriaosuus sisältää katsauksen ympäristölupakäytäntöön sekä Valtioneu-voston asetuksiin, jotka koskevat laitosten hiukkaspäästöjä. Lisäksi työssä on kä-sitelty parhaan käytettävissä olevan tekniikan mukaisia hiukkaspäästörajoja ja tekniikoita sekä hiukkasten muodostumista että raskasmetallien sitoutumista hiukkasiin. Kaikkiaan työssä mukana olevia laitoksia oli 49, joista tarkemmin tarkasteltiin 12 laitosta. Suurin osa laitoksista ei ollut saanut tai hakenut ympäristönsuojelulain mukaista ympäristölupaa, joten niillä on velvollisuus hakea lupaa siirtymäsään-nöksen mukaisesti vuoden 2004 loppuun mennessä. Tarkemmassa tarkastelussa olevien laitosten hiukkaspäästömittaustuloksia vertailtiin nykyisiin sekä uu-siin/oletettuihin ympäristölupien hiukkaspäästörajoihin. Tarkastelussa mukana olevasta seitsemästä soodakattilalaitoksesta, joilla ei vielä ollut uutta ympäristölu-paa, 43 % ylitti arvioidun uuden luparajan 50 mg/m3(n):ssa ja kolmesta meesauu-nia käyttävästä laitoksesta yksi sekä viidestä muusta kattilasta kaksi.

The aim of this thesis was to clarify the environmental permit situation of the main customers of Alstom Finland Oy and to examine how the air cleaning de-vices supplied by Alstom fulfil the requirements of legislation. In addition, the need to invest in air cleaning devices was calculated for some plants. The theory part of the thesis contains a review of the practice of environmental permits and decisions of the Council of State concerning limiting particle emis-sions in plants. In addition, particle emissions and techniques in accordance with best available technology and the formation of particles and heavy metal coagula-tion in particles are reviewed in the work. Altogether 49 plants were viewed in the work and 12 of those more closely. Most of the plants had not yet received or applied for the new environmental permit, so they have to apply for it by the end of 2004 according to the transitional provision. The particle emission measuring results of the 12 plans were compared to current environmental permits and new/alleged environmental permits. Of the seven re-covery boiler plants without the new environmental permit, 43 % exceeded the emission limit of 50 mg/m3. In addition one of the three lime sludge reburning kilns and two of the five other boilers exceeded the emission limit of 50 mg/m3.

Identificador

http://www.doria.fi/handle/10024/35048

Idioma(s)

fi

Palavras-Chave #ympäristölainsäädäntö #ympäristölupa #hiukkaspäästöt #päästöjen vähennystekniikat #sähkösuodatin #environmental legislation #environmental permit #particle emission #emission reduction techniques #electrostatic precipitator
Tipo

Diplomityö

Master's thesis