Universities as an Insourcing Resource in R&D Operations


Autoria(s): Horsti, Aleksi
Data(s)

23/01/2008

23/01/2008

2000

Resumo

Tutkimuksen tavoitteena on arvioida ja analysoida yliopistojen ja yritysten välistä yhteistyötä tutkimus- ja kehitystoiminnassa. Teoriapohjan ja kohdeyrityksen case esimerkin avulla on tarkoitus selvittää kriittiset tekijät yhteistyössä sekä rakentaa tulosten perusteella viitekehys näiden kahden osapuolen yhteistyön onnistumiseksi. Teoriatausta käsittelee osapuolten tärkeimpiä strategioita yhteistyön kannalta, yhteistyön yleisiä ominaisuuksia, vuorovaikutussuhteita niin ympäristöön, toimintoihin kuin osapuoliinkin. Teoriaosuus tukee empiiristä tutkimusta, jossa perehdytään yhteen kansalliseen 3G projektiin Soneran ja Jyväskylän yliopiston välillä. Yrityksen ja yliopiston välinen yhteistyö on hyvin yleistä Suomessa. Motivoivia tekijöitä ovat muun muassa Tekesin kannustava rahoitus ja yhteistyön edullisuus, osapuolten keskittyminen omaan ydinosaamiseensa, tiedon tuotteistuksen ja uusien teorioiden luomisen mahdollisuus, positiiviset vaikutukset markkina-arvoon, imagolliset tekijät sekä varautuminen tulevaisuuden trendeihin.

The objective of the research is to assess and analyze the cooperation between universities and companies in R&D operations. The aim of the theory part is with the help of the case study to find out the critical factors of the cooperation and construct a framework for a successful cooperation between the two parties. The theory part consists of the most important strategies for the cooperation, general characteristics of the relationship, interrelationships with the environment, actions and the participants. The theory part supports the empirical research which concentrates on one of the National 3G projects that takes place between Sonera and the University of Jyväskylä. Cooperation between universities and companies is very common in Finland. The motivating factors are among others the encouraging funding from Tekes, advantageousness of the cooperation, concentration on each party's own core competence, development of information into products and creation of new theories, positive effects on the market value, and preparation for future trends.

Identificador

http://www.doria.fi/handle/10024/34769

Idioma(s)

en

Palavras-Chave #Yliopisto #yhteistyö #verkottuminen ja vuorovaikutus. #t&k #relationship #Insourcing #networking #and interaction. #R&D #university #collaboration
Tipo

Master's thesis

Diplomityö