Omistajuus asiakasomisteisissa osuuskunnissa
Data(s) |
18/12/2007
18/12/2007
2007
|
---|---|
Resumo |
Asiakasomisteiset osuuskunnat ovat menestyneet Suomessa erittäin hyvin. Niiden ymmärtäminen yritysmuotona on kuitenkin toistaiseksi perustunut lähinnä muilla kuin liiketaloustieteen oppialoilla tehdyille tutkimuksille. Johtaminen ja organisaatiot -oppialalla asiakasomisteista osuustoimintaa on tutkittu erittäin vähän. Tämä väitöskirja pyrkii vastaamaan osuustoiminnan liiketaloustieteellisen tutkimuksen kehittämisen haasteeseen keskittymällä omistajuuteen, yritystoiminnan erityispiirteiden ytimeen. Tutkimus osallistuu osuustoiminnallisesta omistajuudesta Suomessa käytävään akateemiseen keskusteluun esittelemällä viitekehyksen asiakasomisteisen osuuskunnan omistajuuden tulkitsemiseen. Tutkimuksessa pyritään ymmärtämään asiakasomistajuuden ulottuvuuksia, kuten ne rakentuvat osuustoiminnan asiantuntijoiden puheenvuoroissa. Asiakasomistajuutta ei siis analysoida "rivijäsenten" näkökulmasta, vaan tulkinta rajoittuu OP-ryhmän osuuspankkien ja S-ryhmän osuuskauppojen johtajien ja hallintohenkilöiden sekä tutkijoidentutkimusaineistossa esittämiin selontekoihin. Aineisto koostuu kaikkiaan kolmestakymmenestäviidestä haastattelusta sekä dokumenttiaineistosta. Tulkittavia tekstejä lähestytään siten, että niiden ajatellaan ylläpitävän ja aktiivisesti rakentavan asiakasomisteisten osuuskuntien omistajuutta. Väitöskirjassa rakentuva asiakasomistajuuden malli pitää sisällään sekä taloudellisrationaalisen että psykologisen omistajuuden niin yksittäisen asiakasomistajan kuin jäsenyhteisön näkökulmasta. Työn teoreettisena kontribuutiona on erityisesti asiakasomisteisen osuuskunnan omistajuuden psykologisen ulottuvuuden määrittely sekä sen liittäminen yhteisötasolla paikallisuuteen ja alueellisuuteen. Edellä mainittujen omistajuuden ulottuvuuksien ollessa kiinteästi sidoksissa asiakasomisteisten osuuskuntien rakenteeseen ja toimintatapaan, ne tarjoavat kehityspohjan kyseisten yritysten johtamista ja omistajaohjausta käsitteleville teorioille. Customer-owned co-operatives have been extremely successful in Finland. Yet, as a form of economic organization, our understanding of them relies mainly on research conducted on other fields than those of business administration. Studies on customer-owned co-operatives have been rare especially in the field of management and organizations. he objective of this doctoral thesis is to support the development of research on co-operative business administration by focusing on ownership, the core of the co-operatives' distinctive features. In other words, this study participates in academic discussion on co-operative ownership in Finland by introducing a framework for analyzing customer-ownership. The study aims at understanding the dimensions of customer-ownership asthey are con¬structed in accounts put forward by experts of co-operative organizations. That is, cus¬tomer-ownership is not analyzed from ordinary members' perspective. Instead, it is ap¬proached primarily from managers', electedofficials' and other experts' point of view. The data collected in OPBank Group and S Group (on retail sector) consists of thirty-five in-depth interviews as well as archive materials. The texts are analyzed employing a social constructivist approach. The framework developed in this study consists of both economic-rational and psycho-logical ownership on individual and collective levels. The contribution of the study is the definition of psychological dimension ofcustomer-ownership and, in the collective level, the illustration of its linkage to locality and regionality. As the aforementioned dimensions of customer-ownership are tightly connected to the structure and operation of co-operatives, they serve as fruitful foundation for future theories of management and gov¬ernanceof co-operative organizations. |
Identificador | |
Idioma(s) |
fi |
Relação |
Acta Universitatis Lappeenrantaensis URN:ISSN:1456-4491 |
Palavras-Chave | #co-operation #ownership #psychological ownership #participation #collaboration #locality #regionality #osuustoiminta #omistajuus #psykologinen omistajuus #osallistuminen #yhteistoiminta #paikallisuus #alueellisuus |
Tipo |
Väitöskirja Doctoral Dissertation |