Pohjaveden pinnankorkeuden mallintaminen männyn kasvun avulla


Autoria(s): Vuorela, Mikko
Contribuinte(s)

Helsingin yliopisto, matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, geologian laitos, Kvartääri- ja ympäristögeologia

Helsingfors universitet, matematisk-naturvetenskapliga fakulteten, geologiska institutionen

University of Helsinki, Faculty of Science, Department of Geology

Data(s)

27/11/2009

Resumo

Tutkimus suoritettiin Lammin Tullinkankaan pohjavesialueelta. Tutkimusalueelta valittiin kaksi metsikköä, jossa toisessa pohjavesi on noin metrin syvyydellä maanpinnasta (sarja "vedellinen") ja toisessa noin kahden ja puolen metrin syvyydellä (sarja "vedetön"). Oletuksena oli, että pohjaveden pinnankorkeus vaikuttaa männyn kasvuun alueella, jossa pohjaveden pinta on lähellä maanpintaa. Sarjoja verrattiin toisiinsa sekä ilmasto- ja pohjavesitietoihin. Molemmilta alueilta otettiin yhteensä n. 20 lustonäytettä, joista muodostettiin omat ristiinajoitetut lustokronologiat. Vedellisen sarjan kronologia kattaa vuodet 1872–2008 (137 vuotta) ja vedettömän sarjan kronologia vuodet 1958–2008 (51 vuotta). Vedellisen alueen männyt korreloivat negatiivisesti touko- ja kesäkuun pohjaveden pinnankorkeuden kanssa sekä positiivisesti kesäkuun sademäärän ja helmikuun lämpötilan kanssa. Vedettömän alueen männyt korreloivat negatiivisesti toukokuun sademäärän ja marraskuun lämpötilan kanssa sekä positiivisesti maaliskuun sademäärän kanssa, mutta eivät ollenkaan pohjaveden pinnankorkeuden kanssa. Vedellisen alueen kronologiaa käytettiin monimuuttujaregressiossa selittävänä tekijänä selittämässä toukokuun pohjaveden pinnankorkeutta. Vedellisen kronologian ja toukokuun pohjaveden pinnankorkeuden välisen mallin korjattu selitysaste oli 0,37 ja korrelaatiokerroin 0,62. Ristiinvalidoidutu rekonstruktiomalli kattaa vuodet 1880– 2002. Rekonstruoidusta pinnankorkeusmallista rekonstruoitiin spektrianalyysin avulla tilastollisesti merkitsevä 23,81 a jaksollisuus.

Identificador

URN:NBN:fi-fe201005061806

http://hdl.handle.net/10138/29028

Idioma(s)

fi

Publicador

Helsingin yliopisto

Helsingfors universitet

University of Helsinki

Direitos

Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.

This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.

Publikationen är skyddad av upphovsrätten. Den får läsas och skrivas ut för personligt bruk. Användning i kommersiellt syfte är förbjuden.

Tipo

Pro gradu

Master's thesis

Pro gradu

Text