Sotalapsuus, äitiys ja isoäitiys : Kertomuksia sotalapsuuden varjossa

War children were sent away to shelter without their parents to other Nordic countries, mainly to Sweden. The phenomenon was remarkable. During the Second World War nearly 80,000 children were sent from their homes by trains or boats. These children travelled to foster homes where they were placed with new parents looking after them. After the conclusion of the peace, for some months or sometimes years later, orders were given to send the children back to their families in Finland. Returning back to Finland and to their biological parents and families was not always easy. Deep bonds between the children and their foster families were created and leaving caused grief to those small travellers once again. In some cases, distances were created in the relations between Mothers and their daughters. Many had forgotten their Finnish, and returning to school proved difficult. Some of the war children felt rootlessness, a result of being torn away from their family and culture. The aim of this study is to describe how former war children became mothers by themselves, and later on grandmothers. The study also explores how they describe the meaning of the war and their childhood in their own parenthood and what were their experiences of time in foster homes. Seven former war children and three daughters were interviewed for this study. Interviews were biographical. A narrative approach and thematic reading (by Riessman 2008) has guided the analysis of the texts. According to the results of this study, the importance of having your own home , family and security in childhood relationships is significant. Caring and having responsibility for disadvantaged others was important for former war children. What come from the detailed experiences of the 'war childhood' most of all were the difficulties they found on returning to Finland. Some of them had become very attached to their foster parents. There were varying degrees of language problems among the returnees. Some of the interviewees had completely forgotten their native language. Given that, starting the school at home was difficult. They also remembered continuous travelling.When asked on the outcome of their relationship with their biological mother, most interviewees were happy, with a few experiencing some distance in this relationship. Security and being available to protect their children were important in their own motherhood and grand motherhood. In difficult family situations like divorce, they wanted to give their time and support for helping with grandchildren. Another important aspect in family life is interaction between all its members. Talking things through in families and also in War Child Associations was highly valued. However, talking of war childhood had been silenced in some families. In conclusion, the experiences of former war children should take in consideration when difficult situations between parents and children or children s positions in war zones are resolved. War children also have a lot to give for further educational study.

Sotalapset siirrettiin toisen maailmansodan puhjettua turvaan toisiin Pohjoismaihin, lähinnä Ruotsiin. Ilmiö oli mittakaavassaan merkittävä, arviolta 80 000 lasta lähetettiin junilla ja laivoilla matkaan ilman omia vanhempiaan. Suurin osa lapsista sijoitettiin Ruotsissa yksityiskoteihin. Lapset olivat kasvatuskodeissaan eri pituisia aikoja, toiset jopa useita vuosia. Lopulta heidän piti kuitenkin jättää kasvatuskotinsa ja palata Suomeen. Pitkään Ruotsissa olleet lapset joutuivat luopumaan perheestään ensin Suomessa ja sitten Ruotsissa. Paluu Suomeen oli usein vaikea, ja tutkimusten mukaan äitisuhde saattoi jäädä etäiseksi. Myöhemmin elämässään osa sotalapsista on kokenut juurettomuutta. Tutkielman tavoitteena on kuvata kuinka sotalapsista myöhemmin tuli äitejä sekä isoäitejä, ja kuinka he kokevat sotalapsuuden merkityksen omassa vanhemmuudessaan. Tutkielma kuvaa lisäksi heidän kokemuksiaan sotalapsiajasta kasvatuskodissa. Tutkielman aineistona oli seitsemän entisen sotalapsen ja kolmen tyttären haastattelu. Lähestymistapa oli narratiivinen. Haastattelut olivat elämäkertahaastatteluja. Valmiiseen haastatteluaineistoon sovellettiin narratiivien teemallista analyysia (Riessman 2008) etsien tutkimuskysymyksiin liittyviä teemoja. Aineisto puhuu sen puolesta, että oman kodin merkitys ja turvallisuus ovat sotalapsille tärkeitä asioita. Toisten auttaminen ja vastuu heikommista koettiin myös tärkeäksi. Matka Ruotsiin ja jatkuva matkalla olon tunne oli jäänyt hyvin mieleen useilla sotalapsilla. Erityisen vaikeana sotalapsuudessa he kokivat paluun Suomeen. Osa haastatelluista oli ehtinyt kiintyä ruotsalaisiin kasvatusvanhempiinsa ja kaikilla haastatelluilla oli jonkinasteisia kielivaikeuksia. Suomen kieli oli osalta kokonaan unohtunut. Vieras kieli vaikeutti koulun aloittamista Suomessa. Äitisuhde oli paluun jälkeen pääosin hyvä, mutta osalla se oli jäänyt etäiseksi. Omassa äitiydessään ja isoäitiydessään haastatellut sotalapset ovat halunneet olla turvallisia tukipylväitä. Aineiston haastatellut halusivat olla läsnä isoäiteinä ja auttaa vaikeissa perhetilanteissa. Perheen vuorovaikutus koettiin myös tärkeäksi. Puhumisen ja vuorovaikutuksen tärkeyttä korostettiin, mutta osassa aineistoa aiheesta oli myös vaiettu. Hankalia kokemuksia oli tärkeä saada jakaa puhumalla omassa perheessä ja vertaisilleen tukiyhdistysten kautta. Sotalapsien kokemuksia tulisi hyödyntää mietittäessä lapsen asemaa nykyisissä sota- ja konfliktitilanteissa. Tutkielmassani he osasivat asettua myös lapsen vaikeaan tilanteeseen avioeron keskellä. Tutkielmani perusteella sotalapsilla on paljon annettavaa myös kasvatustieteelliselle jatkotutkimukselle.