The Far Eastern Question at the Washington Conference (1921-1922) with an outline of its implications for internal politics in China

This dissertation is a narrative account of the negotiations concerning the question of the Far East and the Shandong issue at the Washington Conference, leading to treaties, agreements and resolutions. In this dissertation, a certain stress is laid on the interaction between the Conference and the internal situation in China, particularly concerning the question of the implications of the Conference for Cabinet politics in Peking. Through the narrative account of the Conference, the general aim is an attempt to reassess the achievements of the Washington Conference. Too often the Washington Conference has been viewed negatively. The political aim behind the legal framework was to open the door to China as a sovereign State member of the international community whose territorial integrity was internationally recognized, despite its chaotic internal situation. It is undeniable that the Washington Conference opened a new chapter in modern Chinese history. The violations of the agreements concerning China that occurred in the 1930s should not lead to the belief that these agreements were of no value. Peace may not be lasting and evolves according to circumstances; agreements are transitory, and new situations need new arrangements. This dissertation tries to demonstrate that the agreements in themselves were not the cause of their failure, but the failure was due to the lack of determination on the part of the Signatories Powers to defend them.

Tämä väitöskirja tarkastelee Kaukoitää ja Shandongia käsitelleitä neuvotteluita Washingtonin konferenssissa, ulottuen sopimuksiin ja päätöksiin. Tässä tutkimuksessa painotetaan konferenssin ja Kiinan sisäisen tilanteen välistä vuorovaikutussuhdetta, erityisesti konferenssin vaikutusta Pekingin hallitukseen. Väitöskirjan päätarkoituksena on uudelleenarvioida Washingtonin konferenssin saavutuksia. Konferenssia on liian usein arvioitu negatiivisesti. Juridisen viitekehyksen poliittinen tarkoitus oli avata ovi Kiinalle kansainvälisen yhteisön täysivaltaisena jäsenvaltiona, jonka alueellinen koskemattomuus olisi kansainvälisesti tunnustettu kaoottisesta sisäisestä tilasta huolimatta. On kiistämättä selvää, että Washingtonin konferenssi avasi uuden luvun modernin Kiinan historiassa. 1930-luvulla tapahtuneista Kiinaa koskevien sopimusten rikkeistä ei tulisi päätellä, että sopimukset olivat arvottomia. Rauha ei välttämättä ole pysyvää ja kehittyy olosuhteiden mukaan; sopimukset ovat transitorisia ja uudet olosuhteet vaativat uusia järjestelyjä. Tämä väitöskirja pyrkii osoittamaan, että sopimukset itsessään eivät olleet syy niiden epäonnistumiseen, vaan epäonnistuminen johtui sopimusvaltioiden päättäväisyyden puutteesta näiden ehtojen puolustamisessa.