Kriitkko Einari J. Vehmas ja moderni taide

The doctoral dissertation Critic Einari J. Vehmas and Modern Art deals with one of the central figures of the Finnish art scene and his work as an art critic, art museum curator and cultural critic. The main body of research material consists of the writings of Einari J. Vehmas (1902 1980) from 1937 to the late 1960s. Vehmas wrote art reviews for magazines, and from the year 1945 he was a regular art critic for one of the major newspapers in Finland. Vehmas was heavily inclined towards French literature and visual arts. Marcel Proust and Charles Baudelaire influenced his views on the nature of art from the late 1920s onwards. Vehmas is commonly regarded as the most influential art critic of post-war Finland. His writings have been referred to and cited in numerous research papers on Finnish 20th-century art. A lesser known aspect of his work is his position as the deputy director of the Ateneum Art Museum, the Finnish national gallery. Through his art museum work, his opinions also shaped the canon of modern art considered particularly Finnish following the second world war. The main emphasis of the dissertation is on studying Vehmas s writings, but it also illustrates the diversity of his involvement in Finnish cultural life through biographical documents. The long chronological span of the dissertation emphasises how certain central themes accumulate in Vehmas s writings. The aim of the dissertation is also to show how strongly certain philosophical and theoretical concepts from the early 20th century, specifically Wassily Kandinsky s principle of inner necessity and Henri Bergson s epistemology highlighting intuition and instinct, continued to influence the Finnish art discourse even in the early 1960s, in part thanks to the writings of Vehmas. Throughout his production, Vehmas contemplated the state and future of modern art and humanity. Vehmas used a colourful, vitalistic rhetoric to emphasise the role of modern art as a building block of culture and humanity. At the same time, however, he was a cultural pessimist whose art views became infused with anxiety, a sense of loss, and a desire to turn his back on the world.

TIIVISTELMÄ Väitöstutkimus Kriitikko Einari J. Vehmas ja moderni taide käsittelee keskeisen suomalaisen taide-elämän vaikuttajan toimintaa taidearvostelijana, taidemuseointendenttinä ja kulttuurikriitikkona. Pääasiallinen tutkimusaineisto on Einari J. Vehmaksen (1902-1980) kirjallinen tuotanto vuodesta 1937 1960-luvun loppupuolelle. Vehmas kirjoitti kuvataidearvosteluja aikakauslehtiin ja vuodesta 1945 hän oli yhden Suomen tärkeimmän sanomalehden Uuden Suomen vakituinen kuvataidearvostelija. Vehmas oli vahvasti suuntautunut ranskalaiseen kirjallisuuteen ja kuvataiteeseen. Marcel Proust ja Charles Baudelaire vaikuttivat 1920-luvun lopulta lähtien hänen käsitykseensä taiteen olemuksesta. Tuolloin hän kuului tulenkantajiin, mikä vaikutti hänen esteettisten näkemystensä muotoutumiseen. Vehmasta on yleisesti pidetty sotien jälkeisen ajan vaikutusvaltaisimpana taidekriitikkona Suomessa. Hänen kirjoituksiaan on käytetty lähteenä ja siteerattu lukuisissa Suomen 1900-luvun kuvataidetta käsittelevissä tutkimuksissa. Vähemmän tunnettu osa hänen toimintaansa on työ Ateneumin taidemuseon, Suomen kansallisgallerian, apulaisjohtajana. Myös taidemuseotyön kautta Vehmaksen näkemykset vaikuttivat erityisesti suomalaiseksi tulkitun modernin taiteen kaanonin muotoutumiseen toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksen pääpaino on Vehmaksen kirjoitusten tarkastelussa, mutta niiden rinnalla kriitikon vaiheita ja roolia kulttuurielämän toimijana valotetaan elämäkerrallisen dokumenttiaineiston avulla. Tutkimuksen pitkä kronologinen kaari korostaa tiettyjen keskeisten teemojen kumuloitumista Vehmaksen kirjoituksissa. Vehmas oli myös yksi 1940-luvun keskeisistä kulttuurielämän toimijoista. Tutkimus myös osoittaa, miten vahvasti tietyt 1900-luvun alkupuolella syntyneet filosofiset ja taideteoreettiset käsitykset, erityisesti Wassily Kandinskyn sisäisen välttämättömyyden periaate ja Henri Bergsonin intuitiota ja vaistoa korostava käsitys tiedosta ja todellisuudesta, vaikuttivat vielä 1960-luvun alussa muun muassa Vehmaksen kirjoitusten myötä suomalaisessa taidekeskustelussa. Läpi tuotantonsa Vehmas pohti modernin taiteen ja ihmisyyden tilaa ja tulevaisuutta. Vehmas korosti värikkään vitalistisen retoriikan keinoin modernin taiteen roolia kulttuurin ja ihmisyyden rakentajana. Samalla hän kuitenkin oli kulttuuripessimisti, jonka taiteentulkintoihin hiipivät ahdistus, menetyksen tunne ja houkutus kääntyä pois maailmasta.