Neighborhood Shopkeepers in Contemporary South Korea: Household, Work, and Locality

This is an ethnographic study of the lived worlds of the keepers of small shops in a residential neighborhood in Seoul, South Korea. It outlines, discusses, and analyses the categories and conceptualizations of South Korean capitalism at the level of households, neighborhoods, and Korean society. These cultural categories were investigated through the neighborhood shopkeepers practices of work and reciprocal interaction as well as through the shopkeepers articulations of their lived experience. In South Korea, the keepers of small businesses have continued to be a large occupational category despite of societal and economic changes, occupying approximately one fourth of the population in active work force. In spite of that, these people, their livelihoods and their cultural and social worlds have rarely been in the focus of social science inquiry. The ethnographic field research for this study was conducted during a 14-month period between November 1998 and December 1999 and in three subsequent short visits to Korea and to the research neighborhood. The fieldwork was conducted during the aftermath of the Asian currency crisis, colloquially termed at the time as the IMF crisis, which highlighted the social and cultural circumstances of small businesskeeper in a specific way. The livelihoods of small-scale entrepreneurs became even more precarious than before; self-employment became an involuntary choice for many middle-class salaried employees who were laid off; and the cultural categories and concepts of society and economy South Korean capitalism were articulated more sharply than before. This study begins with an overview of the contemporary setting, the Korean society under the socially and economically painful outcomes of the economic crisis, and continues with an overview of relevant literature. After introducing the research area and the informants, I discuss the Korean notion of neighborhood, which incorporates both the notions of culturally valued Koreanness and deficiency in the sense of modernity and development. This study further analyses the ways in which the businesskeepers appropriate and reproduce the Korean ideas of men s and women s gender roles and spheres of work. As the appropriation of children s labor is conditional to intergenerational family trajectories which aim not to reproduce parents occupational status but to gain entry to salaried occupations via educational credentials, the work of a married couple is the most common organization of work in small businesses, to which the Korean ideas of family and kin continuity are not applied. While the lack of generational businesskeeping succession suggests that the proprietors mainly subscribe to the notions of familial status that emanate from the practices of the white-collar middle class, the cases of certain women shopkeepers show that their proprietorship and the ensuing economic standing in the family prompts and invites inversed interpretations and uses of common cultural notions of gender. After discussing and analyzing the concept of money and the cultural categorization of leisure and work, topics that emerged as very significant in the lived world of the shopkeepers, this study charts and analyses the categories of identification which the shopkeepers employ for their cultural and social locations and identities. Particular attention is paid to the idea of ordinary people (seomin), which shopkeepers are commonly considered to be most representative of, and which also sums up the ambivalence of neighborhood shopkeepers as a social category: they are not committed to familial reproduction and continuity of the business but aspire non-entrepreneurial careers for their children, while they occupy a significant position in the elaborations of culturally valued notions and ideologies defining Koreanness such as warmheartedness and sociability.

Tämä on sosiaali- ja kulttuuriantropologian alaan kuuluva etnografinen tutkimus asuinkortteleissa pienliiketoimintaa harjoittavista ihmisistä Etelä-Korean Soulissa ja siitä kuinka he käsitteellistävät ja luokittelevat yhteiskuntaa ja taloutta. Näitä kulttuurisia käsitteitä lähestytään sekä työn ja paikallisen vastavuoroisuuden käytäntöjen että liikkeenharjoittajien omaa elämäänsä ja kokemuksiaan koskevan suusanallisen tiedon kautta. Tutkimus perustuu etnografiseen kenttätyöhön, joka tehtiin eräällä Soulin asuinseudulla 14 kuukauden ajan vuoden 1998 marraskuusta vuoden 1999 joulukuuhun ja kolmella lyhemmällä käynnillä sen jälkeen. Ajallisesti kenttätutkimus osui 1990-luvun lopun Aasian suuren talouskriisin jälkimaininkeihin. Etelä-Koreassa tämä ns. "IMF-kriisi" sekä vavisutti voimakkaasti kasvaneessa ja vaurastuneessa maassa kehityksen symbolina pidetyn keskiluokan vakaahkoa asemaa että toi tämän tutkimuksen kohteena olevat yksinyrittäjät poliittisesti ja yhteiskunnallisesti esille. Kriisin seurauksena yhteiskunnan kulttuuriset luokittelut ja käsitteet olivat esillä entistä selkeämpinä ja kärjistetympinä. Tutkimus käsittelee aluksi liikkeenharjoittajien kannalta merkittävää paikallisuuden teemaa ja heidän itsensä ja heidän toimenharjoittamisensa sosiaalinen asema hahmotellaan Soulin ja Korean sosiaalisen kerrostuneisuuden alueellisten ja asumuksellisten perusteiden kautta. Liikkeissä harjoitettavan työn organisaatiota sekä sukupuolten että sukupolvien työnjakoa koskeva analyysi tarkastelee korealaisiin kulttuurisiin käsityksiin sukupuolista ja kotitalouden ja perheiden jatkuvuudesta ja statuksesta. Liikkeenharjoitus ei pyri sukupolvien väliseen jatkuvuuteen vaan palkansaaja-ammatteihin johtavien koulutusmahdollisuuksien takaamiseen lapsille, mikä myös vaikuttaa rajoittavasti heidän työpanoksensa käyttöön. Liikkeenharjoittajana toimivien naisten tapaukset osoittavat, että heidän korealaisittain "elinvoimaksi" käsitteellistetty taloudellisesti keskeinen asemansa perheissään tuo esiin keskiluokkaislähtöisestä sukupuolien asemaa määrittelevästä ideologiasta poikkeavia kulttuurisia tulkintoja. Pienliikkeenharjoittajien suhde käteiseen rahaan ja korealaiseen rahan käsitteeseen nousi kenttätutkimuksen aikana kulttuurisesti merkittäväksi tarkastelukohteeksi: raha on tutkittaville sekä omaan elinkeinoon konkreettisesti käteisenä liittyvä toimeentulon ja ansainnan kohde että symbolinen perhe- ja sukusuhteisiin kuuluvan vaihdon väline. Samoin myös työn ja vapaa-ajan (ei-työn) käsitteellisen määrittymisen ja eronteon analyysi osoittaa, että ne ovat keskeisiä asuinkortteleiden elämäntavan ja liikkeenpidon määrittymisessä ja niiden moraalisen arvon osoittamisessa muihin alueisiin ja yhteiskunnallisiin kerrostumiin nähden. Liikkeenharjoittajien kulttuurisen ja yhteiskunnallisen identiteettinsä ja sijaintinsa määrittelyssä käyttämien kategorioiden ja käsitteiden analyysissä kiinnitetään huomiota eritoten "tavallista kansaa" tarkoittavaan seomin-termiin, jolla yleisesti viitataan juuri yksinyrittäjiin. Siinä myös ilmenee näiden ihmisten yhteiskunnallinen kaksijakoisuus: he eivät pyri elinkeinonsa uusintamiseen vaan muuntamaan liiketoiminnallaan syntyneen taloudellisella arvon sukupolvien väliseksi sosiaaliseksi nousuksi, vaikka heillä on keskeinen osa määriteltäessä kulttuurisesti arvossapidettyjä, korealaisuutta rakentavia käsitteitä ja ideologioita kuten "lämminsydämisyys" ja "yhteisöllisyys".