Total Hip and Knee Arthoplasty for Osteoarthritis : Factors Related to the Early Outcome of Surgery

Some perioperative clinical factors related to the primary cemented arthroplasty operation for osteoarthritis of the hip or knee joint are studied and discussed in this thesis. In a randomized, double-blind study, 39 patients were divided into two groups: one receiving tranexamic acid and the other not receiving it. Tranexamic acid was given in a dose of 10 mg/kg before the operation and twice thereafter, at 8-hour intervals. Total blood loss was smaller in the tranexamic acid group than in the control group. No thromboembolic complications were noticed. In a prospective, randomized study, 58 patients with hip arthroplasty and 39 patients with knee arthroplasty were divided into groups with postoperative closed-suction drainage and without drainage. There was no difference in healing of the wounds, postoperative blood transfusions, complications or range of motion. As a result of this study, the use of drains is no longer recommended. In a randomised study the effectiveness of a femoral nerve block (25 patients) was compared with other methods of pain control (24 patients) on the first postoperative day after total knee arthroplasty. The femoral block consisted of a single injection administered at patients´ bedside during the surgeon´s hospital rounds. Femoral block patients reported less pain and required half of the amount of oxycodone. Additional femoral block or continued epidural analgesia was required more frequently by the control group patients. Pain management with femoral blocks resulted in less work for nursing staff. In a retrospective study of 422 total hip and knee arthroplasty cases the C-reactive protein levels and clinical course were examined. After hip and knee arthroplasty the maximal C-reactive protein values are seen on the second and third postoperative days, after which the level decreases rapidly. There is no difference between patients with cemented or uncemented prostheses. Major postoperative complications may cause a further increase in C-reactive protein levels at one and two weeks. In-hospital and outpatient postoperative control radiographs of 200 hip and knee arthroplasties were reviewed retrospectively. If postoperative radiographs are of good quality, there seems to be no need for early repetitive radiographs. The quality and safety of follow-up is not compromised by limiting follow-up radiographs to those with clinical indications. Exposure of the patients and the staff to radiation is reduced. Reading of the radiographs by only the treating orthopaedic surgeon is enough. These factors may seem separate from each other, but linking them together may help the treating orthopaedic surgeon to adequate patient care strategy. Notable savings can be achieved.

Lonkan ja polven nivelrikon vuoksi tehdyn tekonivelleikkauksen varhaistulokseen liittyviä tekijöitä Väitöskirjassa käsitellään nivelrikon vuoksi tehdyn polven ja lonkan sementilliseen tekonivelleikkaukseen liittyviä kliinisiä tekijöitä. Näitä ovat traneksaamihapon käyttö, imuputken käyttö, reisihermon puudutus, C-reaktiivisen proteiinin käyttäyminen, toistettujen röntgenkuvien ottaminen ja tulkinta. Satunnaistetussa kaksoissokkotutkimuksessa 39 potilasta jaettiin kahteen ryhmään. Toisen ryhmän potilaat saivat traneksaamihappo-nimistä lääkeainetta, toisen ryhmän potilaat saivat vastaavasti keittosuolaliuosta. Leikkauksesta johtuva verenhukka oli vähäisempi lääkettä saaneessa ryhmässä. Veritulppia ei havaittu kummassakaan ryhmässä. Satunnaistetussa etenevässä tutkimuksessa 58 lonkkapotilasta ja 39 polvipotilasta jaettiin ryhmiin, joista toisessa käytettiin, toisessa ei käytetty imuputkea leikkauksen jälkeisen verenvuodon keräämiseksi. Ryhmien välillä ei havaittu eroa haavan paranemisessa, verensiirroissa, komplikaatioissa tai nivelten liikelaajuuksissa. Tutkimuksen perusteella imuputken rutiininomaista käyttöä ei enää suositella. Satunnaistetussa tutkimuksessa 25 potilaan reisihermo puudutettiin ja tätä verrattiin muihin kivunhoidon menetelmiin 24 potilaalla ensimmäisenä polven tekonivelleikkauksen jälkeisenä päivänä. Puudutus tehtiin kertapuudutuksena potilaan vuoteessa lääkärinkierron yhteydessä. Puudutuspotilaat olivat kivuttomampia ja tarvitsivat vain puolet siitä oksikodinimäärästä (vahva kipulääke) mitä toinen ryhmä tarvitsi. Vertailuryhmän potilaille jouduttiin useammin jatkamaan epiduraalista kivunhoitoa.Reisihermon puudutus kuormitti hoitohenkilökuntaa vähemmän kuin verrokkiryhmä. Takautuvassa 422 lonkan tai polven tekonivelpotilaan tutkimuksessa selvitettiin C-reaktiivisen proteiinin (infektion tai kudostuhon osoittaja) käyttäytymistä leikkauksen jälkeen. Suurimmat arvot havaittiin toisena ja kolmantena leikkauksen jälkeisenä päivänä, minkä jälkeen arvot laskivat nopeasti. C-reaktiivisen proteiinin arvo käyttäytyy samalla tavalla sekä "sementtikiinnitteisten" että "sementittömien" tekonivelten yhteydessä. Merkittävät leikkauksen jälkeiset komplikaatiot kohottivat viikon tai kahden viikon kuluttua leikkauksesta arvoa uudelleen. Tekonivelleikkauksen ja jälkinäyttöjen yhteydessä otettuja 200 lonkan ja polven röntgenkuvia tarkasteltiin takautuvasti. Jos leikkauksen jälkeen otetut röntgenkuvat ovat hyvälaatuisia, ei muutaman kuukauden sisällä tehtyihin rutiininomaisiin uusintatutkimuksiin näytä olevan tarvetta. Samalla sekä potilaiden että henkilökunnan säderasitus pienenee. Potilasta hoitavan ortopedin tulkinta röntgenkuvista riittää. Edellä tutkitut kliiniset tekijät voivat näyttää toisistaan riippumattomilta, mutta niiden tunteminen helpottaa tekonivelpotilaiden asianmukaista hoitoa. Samalla voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä.