The community of medium-sized carnivores: the interactions between species, habitats and rabies

The composition of the carnivore community influences the different forms of inter-specific interactions. Furthermore, inter-specific interactions of carnivores have important implications for intra-guild competition, epidemiology and strategies of species-specific population management. Zoonooses, such as rabies, are diseases that can be transmitted from wildlife to people. Knowing the ecological characteristics of the species helps us to choose the right preventive actions and to time them accurately. In this thesis, I have studied how raccoon dogs Nyctereutes procyonoides, European badgers Meles meles, red foxes Vulpes vulpes and domestic cats Felis silvestris catus act as members of carnivore community, and how these interactions relate to the transmission risk of rabies. In the study area, these species form a community of medium-sized and rather generalist predators. They live in the same areas, in spatially and temporally overlapping home ranges and use the same habitats and dens and even have similar diets. However, there is no direct evidence of competition. Shared dens point to good tolerance of other species. Numerous observations of animals moving in each other’s proximity give similar clues. However, overlapping home ranges and similar habitat preferences lead to frequent inter-specific contacts, which increase the risk of possible rabies transmission. Also, the new insight of habitat use gained by this study illustrates the similar favouring of deciduous forests and fields by these sympatric medium-sized carnivores, creating a basis for contact zones, i.e. risky habitats for rabies transmission and spread. This study is so far the only simultaneous radio tracking study of raccoon dogs, badgers, foxes and cats. These results give new insight of the interactions in the carnivore community, as well as of the behaviour of each individual species. Also, these results have significant implications for the planning of rabies control. In order to reach viable management decisions, not only one or two species should be taken into consideration, but the whole community. In particular, this changes the perspective to inter-specific contacts, animal densities, densities of individuals susceptible to diseases and the magnitude of preventive actions. Rabies should be considered as a multi-vector disease, at least in Finland and the Baltic states. It is of interest for disease management to be able to model an epizootic with local parameters to reflect the real situation and also to suite best the local management needs.

Samalla alueella yhtä aikaa esiintyvät pedot muodostavat yhteisön. Petoyhteisön koostumus vaikuttaa petojen välisen vuorovaikutuksen muotoihin. Samankokoiset pedot hyödyntävät todennäköisesti samantapaisia resursseja ja siten niiden välillä voi esiintyä kilpailua. Kilpailu taas vaikuttaa petojen väliseen käyttäytymiseen. Yhteisössä esiintyvät petolajit ja niiden välinen käyttäytyminen vaikuttavat tautien, kuten rabies, leviämiseen lajista toiseen sekä tautien leviämiseen lajin sisällä. Supikoira, mäyrä ja kettu muodostavat keskikokoisten nisäkäspetojen yhteisön, johon oman lisänsä tuo myös vapaana liikkuva kotikissa. Kissa myös yhdistää ihmisen kotieläimineen tähän petoyhteisöön. Tämä väitöskirja käsittelee supikoiran, mäyrän, ketun ja kissan elinympäristön käyttöä ja yksilöiden välisiä vuorovaikutuksia. Tulkitsen saamiamme tuloksia erityisesti rabieksen tarttumisen ja epidemian syntymisen näkökulmasta. Eläinten radiolähetinseurantaa suoritettiin Kaakkois-Suomessa, Virolahdella vuosien 2000 – 2004 aikana. Väitöskirjani ensimmäisessä osatutkimuksessa tarkastelimme villieläinrabieksen ja mahdollisten isäntäeläinten ekologian nykytietämystä Euroopassa. Lisäksi pohdimme uuden isäntäeläimen, supikoiran, merkitystä torjuntatoimenpiteiden ja tautimallinnuksen kannalta. Toisessa osatutkimuksessa tarkastelimme supikoirien, mäyrien, kettujen ja kissojen elinpiirien kokoa ja päällekkäisyyttä, sekä eläintiheyksiä ja nuorten eläinten laskennallisia dispersaalimatkoja (liikkumista omalle elinalueelle). Kolmannessa osatutkimuksessa tutkimme yhtäaikaisten radiopaikannusten perusteella laskettuja eläinyksilöiden välisiä etäisyyksiä. Neljännessä osatutkimuksessa tarkastelimme supikoiran, mäyrän, ketun ja kissan elinpiirien sijoittumista maisemassa ja eri elinympäristötyyppien esiintymistä sekä kokonaiselinpiireillä että ydinalueilla. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että pienpetoyhteisössä esiintyy tiiviitä vuorovaikutussuhteita; eri lajit elävät päällekkäisillä elinpiireillä, kohtaavat usein öisillä kulkumatkoillaan ja suosivat samoja elinympäristötyyppejä, mutta eivät vältä toisiansa. Erityisiksi riski-elinympäristöiksi eläinten kohtaamisten suhteen osoittautuivat lehtimetsät ja pellot, sekä rehevät sekametsälaikut ja pihat. Tästä seuraa, että rabiesepidemian sattuessa rabiestartunnan todennäköisyys sekä lajin sisällä että lajien välillä on erittäin suuri. Tutkimus lisää tietämystä kyseisten lajien ekologiasta ja lajien välisistä suhteista. Tuloksia voidaan hyödyntää mm. luotaessa Suomen oloihin soveltuvaa ennustamismallia rabiesepidemialle. Lajien välinen tiivis vuorovaikutus ja yhteistiheydet tulisi huomioida sekä suunniteltaessa rabieksen torjuntatoimenpiteitä että mallinnettaessa rabiesta. Tulevaisuuden haasteisiin jää mm. suomalaisten mäyrien sosiaalisen järjestelmän ja kettujen elinympäristön käytön laajempi selvittäminen.