Valtion taiteilijatuki taiteilijan määrittelijänä : Määrittelyvallan ehtoja ja ulottuvuuksia pohjoismaisen tukimallin suomalaisessa muunnelmassa

The dissertation studies state support for artists in the context of the societal process of producing definitions of the artist. It examines the dimensions of and conditions for the power of definition inherent in the Nordic model of artists' support. The dissertation consists of a summary in Finnish and five articles published in English. The theoretical framework is based on Pierre Bourdieu's theory of the fields of cultural production and the concept of artistic classification systems introduced by Paul DiMaggio. The framework also makes use of the analyses by Per Mangset and Dag Solhjell of the relationship between Norwegian artistic fields and the state policy of supporting art. The study assumes that an examination of the formulation and content of the policy of support is insufficient, and extends the analysis to the implementation of the policy both at the level of the structures of decision making and at the level of actual decisions and their impacts. The analysis of the economic dimension of the definition power of artists' support uses register-based data on artists' financial situation. Survey data is used in studying the attitudes of Finnish artists toward state support for artists. The analysis of the Nordic policy of supporting artists uses data based on documents and interviews concerning the formulation and implementation of the policy in Denmark, Finland, Norway and Sweden. The cross-country comparison contributes to identifying the specific features of the Finnish policy of supporting artists from the point of view of its potential power of definition. The study concludes that the legitimating arguments, goals and means of the policy of supporting artists, as well as the structures and actions of the bodies implementing the policy, have an impact on the formulation of definitions of the artist. For example, a relevant factor in this context seems to be the way in which the relationship between various fields of art and the system of support is organized. According to the comparative analysis, the greater the correspondence between the administrative structures of decision making and the organizational structure of artistic fields, the greater the resistance to change regarding the artistic categories produced. By contrast, those structures of decision making which require negotiations and compromises between various interests have produced artistic categories that have been more inclined to change. The development of the Finnish system of artists' support over the past few decades can be described as a slow expansion towards new areas of art. However, the demarcations and hierarchies between various fields of art have not lost their significance, and state support for artists still concentrates on the same areas as it did when the policy of supporting artists was established. State support always contains an element of power. According to the study, the Nordic policy of supporting artists has both the material and symbolic power to participate in the production of societal definitions of the artist. The legitimating arguments, goals and means of the Finnish artists' support, as well as the criteria for granting it, strengthen the symbolic dimension of this power also in terms of the symbolic capital valued by the artistic fields. In this sense, it can be said that the state is one of the actors in the Finnish fields of art. The symbolic dimension of the definition power of artists' support is, however, in the last instance derived from the artistic fields, and reinforces on its part the definition power of these fields.

Väitöskirja tarkastelee valtion taidepoliittisen taiteilijatuen valtaa osallistua taiteilijan määrittelyyn sekä tämän määrittelyvallan ehtoja ja ulottuvuuksia. Se koostuu suomenkielisestä yhteenveto-osuudesta ja viidestä englanniksi julkaistusta artikkelista, joissa käsitellään pohjoismaisen mallin mukaisen valtion taiteilijatuen taloudellista ja symbolista määrittelyvaltaa sekä tukipolitiikan muotoilun ja toimeenpanon merkitystä määrittelyvallan kannalta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu Pierre Bourdieun kulttuurisen tuotannon kenttien teorialle sekä Paul DiMaggion esittämälle taiteen luokitusjärjestelmän käsitteelle. Viitekehys hyödyntää myös Per Mangsetin ja Dag Solhjellin jäsennyksiä norjalaisten taidekenttien ja valtion tukipolitiikan välisistä suhteista. Pohjoismaiden tukipolitiikkoja vertailemalla täsmennetään samalla suomalaisen taiteilijatukijärjestelmän erityispiirteitä määrittelyvallan näkökulmasta. Tutkimuksessa lähdetään siitä, ettei tukipolitiikan merkitystä voida selvittää tutkimalla ainoastaan kyseisen toimintapolitiikan muotoilua ja sisältöjä, vaan on tarkasteltava myös politiikan toimeenpanoa sekä päätöksenteon rakenteiden että toteutuneiden tukipäätösten ja niiden vaikutusten tasolla. Tulosten mukaan valtion taiteilijatukea koskevan toimintapolitiikan perustelut, tavoitteet ja keinot sekä päätöksenteon rakenteet ja toiminta vaikuttavat kaikki tukipolitiikan piirissä syntyvien taidepoliittisten taiteilijamääritelmien muotoutumiseen. Esimerkiksi tukijärjestelmän ja taidekenttien välisen suhteen organisoitumisen tapa on tässä suhteessa merkittävä tekijä. Mitä tiiviimmin ja yksityiskohtaisemmin pohjoismaisten tukijärjestelmien hallinnolliset rakenteet ovat vastanneet taidekenttien organisatorista rakennetta, sitä jäykempiä syntyneet taiteilijakategoriat ovat olleet. Useiden intressitahojen neuvotteluja ja kompromisseja edellyttävät päätöksentekorakenteet ovat puolestaan olleet alttiimpia muutoksille ja uusien hallinnollisten taiteenalakategorioiden syntymiselle. Suomalaisen taiteilijoiden tukipolitiikan kehitystä viime vuosikymmeninä voi kuvata vähittäiseksi laajentumiseksi uusien alueiden suuntaan. Taiteen eri alueiden väliset raja-aidat ja hierarkiat eivät kuitenkaan ole menettäneet merkitystään, ja tukipolitiikan keskiössä ovat edelleen samat alueet kuin järjestelmän syntyessä. Valtion tukipolitiikkaan sisältyy aina vallankäytön ulottuvuus. Tutkimuksen mukaan pohjoismaisella taiteilijatukijärjestelmällä on sekä taloudellista että potentiaalisesti myös symbolista valtaa osallistua yhteiskunnallisten taiteilijamääritelmien muotoutumiseen sekä yksilöiden että kokonaisten taidekenttien tasolla. Suomen tukipolitiikan perustelut, tavoitteet ja keinot sekä tuen myöntökriteerit tukevat määrittelyvallan symbolista ulottuvuutta myös taidekenttien arvostaman symbolisen pääoman merkityksessä. Valtion voi tässä mielessä katsoa Suomessa olevan yksi taidekenttien toimijoista. Symboliselta ulottuvuudeltaan tukipolitiikan määrittelyvalta on kuitenkin viime kädessä peräisin taiteen kentiltä, joiden määrittelyvaltaa se osaltaan vahvistaa.