Integrating biodiversity conservation into forestry : an empirical analysis of institutional adaptation

Integrating biodiversity conservation into forest management in non-industrial private forests requires changes in the practices of those public and private actors that have implementing responsibilities and whose strategic and operational opportunities are at stake. Understanding this kind of context-dependent institutional adaptation requires bridging between two analytical approaches: policy implementation and organizational adaptation, backed up with empirical analysis. The empirical analyses recapitulated in this thesis summary address organizational competences, specialization, professional judgment, and organizational networks. The analyses utilize qualitative and quantitative data from public and private sector organizations as well as associations. The empirical analyses produced stronger signals of policy implementation than of organizational adaptation. The organizations recognized the policy and social demand for integrating biodiversity conservation into forest management and their professionals were in favor of conserving biodiversity. However, conservation was integrated to forest management so tightly that it could be said to be subsumed by mainstream forestry. The organizations had developed some competences for conservation but the competences did not differentiate among the organizations other than illustrating the functional differences between industry, administration and associations. The networks that organizations depended on consisted of traditional forestry actors and peers both in planning policy and at the operational level. The results show that he demand for biodiversity conservation has triggered incremental changes in organizations. They can be considered inert regarding this challenge. Isomorphism is advanced by hierarchical guidance and standardization, and by professional norms. Analytically, this thesis contributes to the understanding of organizational behavior across the public and private sector boundaries. The combination of a policy implementation approach inherent in analysis of public policies in hierarchical administration settings, and organizational adaptation typically applied to private sector organizations, highlights the importance of institutional interpretation. Institutional interpretation serves the understanding of the empirically identified diversions from the basic tenets of the two approaches. Attention to institutions allows identification of the overlap of the traditionally segregated approaches.

Yksityismetsien hoidon ja monimuotoisuuden turvaamisen yhdistäminen vaatii muutoksia metsien käsittelystä vastaavien julkisten ja yksityisten tahojen toimintaan. Näiden organisaatioiden ja ammattilaisten institutionaalisen sopeutumisen ymmärtäminen edellyttää kahta tarkastelukulmaa. Politiikan toimeenpanonäkökulmaa on perinteisesti sovellettu arvioitaessa hallinnon hierarkkisten järjestelmien tavoitteiden tai ohjelmien toteutusta, kun taas organisaatioiden sopeutumisnäkökulmaa on tyypillisesti hyödynnetty kaupallisten yritysten muutospaineiden ja strategisten valintojen tarkastelussa. Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisen haaste kanavoituu kuitenkin yksityismetsätalouden toimijoille sekä politiikkana, joka asettaa velvoitteita, että markkinoilla ja yhteiskunnassa esiintyvänä kysyntänä. Keskeisiä toimijoita monimuotoisuuden turvaamisessa ovat julkishallinnon organisaatiot, puuta ostavat yritykset ja metsätalouspalveluita tarjoavat yhdistykset ja yrittäjät. Politiikan toimeenpanon ja organisaatioiden sopeutumisen tarkastelutapojen yhdistäminen mahdollistaa koko organisaatiokentän tarkastelun tuoreella tavalla. Tämä väitöskirja tarkastelee institutionaalista sopeutumista luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin turvaamishaasteeseen yksityismetsätalouden organisaatiokentässä. Työssä on tarkasteltu organisaatioiden osaamisjärjestelmiä ja erikoistumista, organisaatioverkostoja ja metsäammattilaisten päätöksentekoa. Määrällisten ja laadullisten analyysien aineistona on käytetty haastattelu- ja kyselyaineistoja. Tutkimuksen mukaan toimijat noudattivat enemmän politiikan toimeenpanon kuin organisaatioiden sopeutumisen logiikkaa. Biodiversiteetin turvaaminen oli standardoitua ja organisaatiot toimivat hyvin yhdenmukaisesti. Metsäammattilaiset katsoivat ohjeistetun ja vakiintuneen toiminnan kuuluvan päätäntävaltaansa. Heidän elinympäristöjen rajaamisaikomuksiinsa vaikuttivat erityisesti muiden metsäammattilaisten näkemykset rajaamisesta sekä omat asenteet ja aikaisemmat rajaamispäätökset. Organisaatiot olivat tunnistaneet luonnon monimuotoisuuden turvaamisen kysynnän, mutta luontoasiat oli sisällytetty metsätaloustoimenpiteisiin ja metsänhoitoon niin kiinteästi, että biodiversiteetin turvaamisen voidaan sanoa sulautuneen muuhun metsänhoitoon. Organisaatioiden biodiversiteetin turvaamisen osaamisjärjestelmät olivat hyvin samankaltaisia. Käytännön metsätalouden verkosto, johon kuuluivat puukaupan osapuolet ja korjuu-urakoitsijat, oli tarkastelluista osaamisjärjestelmistä ainoa, joka säännönmukaisesti vaikutti myönteisesti arvokkaiden elinympäristöjen rajaamiseen metsätaloustoimenpiteiden yhteydessä. Monimuotoisuustietoa vaihdettiin metsäalan toimijoiden kesken sekä käytännön verkostoissa että politiikan suunnitteluverkostoissa. Hankeverkostoissa tiedonvaihtoa tapahtui myös muiden toimijoiden kanssa. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että perinteet, tavat ja metsäammattilaisten jakamat normit sekä organisaatioiden taipumus yhdenmukaisiin toimintatapoihin ohjaavat sitä, miten yksityismetsätalouden organisaatiot vastaavat biodiversiteetin turvaamisen haasteeseen. Havaitun jähmeyden ymmärtämiseksi on välttämätöntä kiinnittää huomiota toimintatapojen pysyvyyttä edistäviin instituutioihin.