Sovelletun rentoutuksen vaikutus psyykkiseen työhyvinvointiin ja sykevaihteluun

Research reveals that more than every fourth Finn experiences work-related exhaustion to some degree. Stress and exhaustion have psychological and physical expressions. The main physical factor in stress is the overloading of the autonomic nervous system, which can be measured for instance by variations of heart rate. Studies show that the work field, management and authority of the work, skill developmental possibilities, and social support inhibit stress overload. The practising of self-relaxation techniques possible inhibits working stress and exhaustion. In this study of preventive rehabilitation, the focus was on the effects of the training of applied relaxation on psychological and physiological variables of stress and empowerment of resources. Participants (n=73) were basically healthy and capable of working, 25-40 of age, workers from the field of mental work. They practised applied relaxation under group conduction for seven weeks. The aim was to learn to relax easily even in everyday occasions. The subjects were tested thirdly. After the first measurement, they were grouped into two groups, of which the first group started the relaxation training. The second group began practising half a year after the second measurement. The third measurement was done one year after the beginning of the study. It was hypothesised that the training of applied relaxation would significantly reduce stress on both psychological and physiological variables and that these variables would correlate positively. Results revealed that the training of applied relaxation reduced psychological stress symptoms rather modestly. The changes were more significant in women, who experienced a slight increase in self-directivity. Physical changes were slight decreases of the sympathetic activation. The correlations of psychological and physiological variables were modest. Some changes were reduced after the active training. There was a positive interrelation between experienced work-related demands of efficiency, insufficient social support and exhaustion. There was a tendency to significance between skill developmental possibilities and psychological stress symptoms. Further implications of the results were discussed.

Tutkimusten mukaan suomalaisesta työikäisestä väestöstä useammalla kuin joka neljännellä on jonkinasteista työuupumusta. Stressi ja uupuneisuus ilmentyvät sekä fysiologisesti että psykologisesti. Keskeisenä fysiologisena tekijänä on autonomisen hermoston kuormittuminen, jota mitataan mm. sykemittauksin. Tutkimuksissa on todettu työssä koetun päätäntävallan, itsensä ja työnkuvansa kehitysmahdollisuuksien, sekä sosiaalisen tuen ehkäisevän liiallista kuormittuneisuutta. Rentoutumisharjoituksilla on todettu voitavan ehkäistä työstressiä ja työuupumusta. Tässä ennaltaehkäisevän kuntoutuksen tutkimuksessa tarkasteltiin ns. sovelletun rentoutuksen harjoittelun vaikutuksia psykologisiin ja fysiologisiin stressautuneisuuden, uupumuksen sekä voimavarojen kuvaajiin. Koehenkilöt (n=73) olivat perusterveitä ja työkykyisiä 25-40-vuotiaita henkisen työn tekijöitä. Sovelletun rentoutuksen harjoittelu tapahtui ryhmäohjauksessa seitsemän viikon aikana, tavoitteena oppia rentouttamaan entistä helpommin itseään arkipäiväisissäkin tilanteissa. Kaikki koehenkilöt testattiin kolmasti. Ensimmäisen testauksen jälkeen heidät jaettiin kahteen ryhmään, joista ryhmä 1 aloitti rentoutuksen harjoittelun. Toinen ryhmä aloitti rentoutuksen harjoittelun puolen vuoden kuluttua tehdyn toisen testauksen jälkeen. Kolmas testauskerta oli vuoden kuluttua tutkimuksen alusta. Oletuksena oli, että rentoutuksen harjoittelu mitattavissa määrin vähentää stressiä sekä psyykkisillä että fyysisillä mittareilla mitattuna, ja että näiden välillä vallitsee positiivinen yhteys. Tulokset kuvasivat harjoittelun vaikutukset melko vähäisiksi. Psyykkiset muutokset olivat selkeämpiä naisilla, heillä kokemukset itseohjautuvuudesta työssään ja kehitysmahdollisuuksien lisääntymisestä hieman voimistuivat. Fysiologiset muutokset ilmenivät lähinnä sympaattisen aktivaation vähentymisessä. Myös psykologisten ja fysiologisten muutosten yhteydet olivat vähäisiä. Osa odotetuista muutoksista palautui aktiivisen ohjausvaiheen jälkeen ennalleen. Koettujen työtehovaatimusten ja työn sosiaalisen tuen vähyyden sekä työuupumuksen välillä oli selkeä yhteys. Kehitysmahdollisuuksien ja psyykkisten oireiden välillä ilmeni suuntaa-antava yhteys. Avainsanat: Sovellettu rentoutus, työstressi, uupumus, autonominen hermosto, hallinnantunne