Finnish Homicides and Mental Disorders: An investigation of offense and offender characteristics

Although the majority of people with mental illness are not violent, scientific studies over the last decades show that certain psychiatric disorders increase the risk of violent behavior, including homicide. This thesis examined crime scene behaviors and offender background characteristics among mentally ill Finnish homicide offenders. Previously, homicide crime scene behaviors have been investigated in relation to offender demographic characteristics, whereas this study compares the behaviors of offenders with various mental illnesses. The study design was a retrospective chart review of the forensic psychiatric statements of Finnish homicide offenders. The work consists of four substudies. The aims of the study were as follows: To describe differences in the childhood and family backgrounds as well as in the adolescent and adult adjustment of Finnish homicide offenders belonging to different diagnostic categories (schizophrenia, personality disorder, alcoholism, drug addiction or no diagnosis). Further, the study examined associations between the crime scene behaviors and mental status of these offenders. Also, the distinguishing characteristics between two groups of offenders with schizophrenia were examined: early starters, who present antisocial behavior before the onset of schizophrenia, and late starters, who first offend after the onset of mental disorder. Finally, it was investigated how the use of excessive violence is associated with clinical and circumstantial variables as well as offender background characteristics among homicide offenders with schizophrenia. The main findings of the study can be summarized as follows. First, offenders with personality disorder or drug addiction had experienced multiple difficulties in their early environments: both family and individual problems were typical. Offenders with schizophrenia were relatively well-adjusted in childhood compared to the other groups. However, in adolescence and adulthood, social isolation, withdrawal and other difficulties attributable to these offenders illness became evident. In several aspects, offenders with alcohol dependency resembled offenders with no diagnosis in that these offenders had less problematic backgrounds compared to other groups. Second, the results showed that crime scene behaviors, victim gender and the victim-offender relationship differ between the groups. In particular, offenders with a diagnosis of schizophrenia or drug addiction have some unique features in their crime scene behaviors and choice of victims. Offenders with schizophrenia were more likely to kill a blood relative, to use a sharp weapon and to injure the victim s face. Drug addiction was associated with stealing from the victim and trying to cover up the body. Third, the results suggest that the offense characteristics of early- and late-start offenders with schizophrenia differ only modestly. However, several significant differences between the groups were found in characteristics of offenders: early starters had experienced a multitude of problems in their childhood surroundings and also later in life. Fourth, violent acts where the offender did not commit the offense alone or had previous homicidal history were predictive of excessive violence among offenders with schizophrenia. Positive psychotic symptoms did not predict the use of excessive violence. Nearly one third of the cases in the sample involved multiple and severe violence, including features such as sadism, mutilation, sexual components or extreme stabbing. In sum, mentally disordered homicide offenders are heterogeneous in their offense characteristics as well as their background characteristics. Empirically based information on how the offender s mental state is associated with specific crime scene behaviors can be utilized within the police force in developing methods of prioritizing suspects in unsolved homicide cases. Also, these results emphasise the importance of early interventions for problem families and children at risk of antisocial behavior. They may also contribute to the development of effective treatment for violent offenders.

Suurin osa psyykkisistä sairauksista kärsivistä ihmisistä ei käyttäydy väkivaltaisesti. Viimeisten vuosikymmenten aikana tehdyt tutkimukset kuitenkin osoittavat tiettyjen psykiatristen sairauksien kasvattavan henkirikosten ja muun väkivaltakäyttäytymisen riskiä. Tämä tutkimus tarkasteli suomalaisten mielenterveyshäiriöstä kärsivien henkirikokseen syyllistyneiden henkilöiden rikospaikkakäyttäytymistä ja tekijöiden taustapiirteitä. Viimeaikaisissa tutkimuksissa on pyritty löytämään yhteyksiä erilaisten tekotapojen ja rikoksiin syyllistyneiden henkilöiden demografisten taustapiirteiden välillä. Tässä tutkimuksessa haluttiin sen sijaan tutkia voidaanko eri tyyppisistä mielenterveyden häiriöistä kärsivien tekijöiden katsoa syyllistyvän tietyntyyppisiin rikoksiin. Tutkimusasetelma oli retrospektiivinen ja aineistona käytettiin suomalaisten henkirikokseen syyllistyneiden henkilöiden mielentilatutkimuslausuntoja. Työ koostui neljästä osatutkimuksesta. Tutkimuksessa pyrittiin kuvaamaan viiteen eri diagnostiseen kategoriaan (diagnoosina joko skitsofrenia, persoonallisuushäiriö, alkoholiriippuvuus, huumausaineriippuvuus tai ei diagnoosia) kuuluvien henkirikoksen tehneiden henkilöiden taustapiirteitä. Tutkittiin myös sitä, millä tavoin henkirikokseen liittyvä käyttäytyminen on yhteydessä tutkittavien psykiatriseen sairauteen. Lisäksi vertailtiin kahta skitsofreniaa sairastavista henkirikoksen tekijöistä koostuvaa ryhmää, joista toiseen kuuluvat henkilöt ovat syyllistyneet rikoksiin jo ennen psyykkistä sairastumista ja toiset vasta sairastumisensa jälkeen. Edelleen tutkittiin myös sitä, millaiset kliiniset piirteet, tilannetekijät tai tekijään liittyvät piirteet ennustavat ylenmääräisen väkivallan käyttöä henkirikoksissa, joiden tekijä sairastaa skitsofreniaa. Tulokset osoittivat, ensinnäkin, että erityisesti persoonallisuushäiriöstä tai huumausaineriippuvuudesta kärsivät henkilöt olivat kokeneet runsaasti psykososiaalisia ongelmia elämänsä eri vaiheissa. Esimerkiksi vanhempien alkoholiongelmat tai koulunkäyntiin liittyvät ongelmat olivat tyypillisiä. Skitsofreniaa sairastavien tekijöiden varhaisvaiheet näyttäytyivät muihin ryhmiin verrattuna melko ongelmattomina. Sen sijaan nuoruusiässä ja aikuisuudessa sosiaalinen eristyneisyys, vetäytyminen ja muut sairaudesta johtuvat vaikeudet olivat yleisiä. Diagnoosittomien sekä alkoholiriippuvuudesta kärsivien lapsuus- ja nuoruusvaiheet sekä aikuisiän sopeutuminen olivat edellisiä ryhmiä ongelmattomampia. Toiseksi, rikokseen liittyvä käyttäytyminen sekä tekijän ja uhrin välinen suhde erosi ryhmien välillä, erityisesti huumausaineriippuvaisten ja skitsofreniaa sairastavien osalta. Skitsofreniaa sairastavat surmasivat muita useammin verisukulaisen, käyttivät teräasetta ja vahingoittivat uhrin kasvoja. Huumausaineriippuvaiset puolestaan varastivat uhrilta muita useammin ja yrittivät piilottaa ruumiin. Kolmanneksi, ennen psyykkistä sairastumista rikollisen uransa aloittaneiden skitsofreniaa sairastavien tekijöiden taustat näyttäytyivät useilta osin ongelmallisempina kuin niiden, joilla rikollinen käyttäytymien alkoi vasta skitsofreniaan sairastumisen jälkeen. Henkirikokseen liittyvät piirteet ja käyttäytyminen erosivat toisistaan vain vähän. Neljänneksi, skitsofreniaa sairastavien tekijöiden osalta huomattavan runsaan väkivallan käyttöä henkirikoksissa ennustivat tekijän aikaisempi rikoshistoria sekä se, että henkirikos oli tehty yhdessä toisen henkilön kanssa. Psykoottiset oireet eivät olleet yhteydessä väkivallan luonteeseen. Lähes kolmannes tapauksista sisälsi ylenmääräistä väkivaltaa, esimerkiksi silpomista tai sadistisia piirteitä. Yhteenvetona voidaan todeta, että mielenterveyshäiriöiset henkirikoksen tekijät ovat heterogeeninen ryhmä niin tekoon liittyvän käyttäytymisen, kuin tekijän taustaan liittyvien piirteiden osalta. Tuloksia on mahdollista soveltaa käytännössä esimerkiksi rikostutkinnassa, jossa on hyödyksi tieto mahdollisista yhteyksistä rikospaikalla havaittavissa olevan käyttäytymisen ja rikoksentekijöiden ominaisuuksien, esimerkiksi mielenterveyshäiriöiden, välillä. Lisäksi tulokset tuovat uutta tietoa sekä henkirikokseen syyllistyneiden, että riskiryhmiin kuuluvien lasten ja nuorten hoidon ja hoitoonohjauksen suunnitteluun.