Makt, konst, elit - konstfältets positioner, relationer och resurser i 1940- och 1950-talens Helsingfors

The dissertation examines the power mechanisms and institutional power hierarchies of the 1940s-1950s era arts elite in Helsinki and their influence on issues of taste in the visual arts. For the purposes of this study, the elite is understood to consist mainly of the board members of the principal elected bodies in the field of the arts. The theoretical framework employed is based on Pierre Bourdieu s field theory and the network perspective. The author has examined what the key, pervasive valuations were that governed the exercising of power by the arts elite in issues of taste, involving determination of who was an acknowledged artist and what was good art. The dissertation demonstrates that this exercising of power was governed by certain collective practices which maintained the illusion that the exercising of power was democratic and based on artistic quality. These practices were the corporate system, using artistic arguments in issues of taste, and using networks in the exercising of power. The struggle in the field of the arts was about who ultimately was entitled to define the value of contemporary art; the issue did not arise regarding historical art. Artists managed to gain a leading position as gatekeepers in issues regarding contemporary art. The author discusses a number of conflicts in the field of the arts that highlight the institutional hierarchies and the capital held by the various players. The structural changes that occurred in administration in the field of cultural production in the 1950s led to the separation of bureaucratic competence on the one hand and aesthetic competence on the other. There was a hierarchy in the field of the arts between institutions, between instruments of legitimisation, and between the symbolic and social capital of players in the field. The hierarchy in the arts ultimately depended on how well the elite could influence tastes through the instruments at their disposal. The various instruments of legitimisation grants, purchases, etc. were ranked differently in the evaluation of acknowledged artists and good art. The dissertation discusses what values, in the form of types of symbolic capital, the arts elite embraced and what role these played in the elite s exercising of power, with particular focus on gender, language, region and economic capital. The aesthetic capital of an artist was of only minor importance in the exercising of power by the arts elite. The dissertation further discusses the points of contact between the arts elite and players in other fields, such as the economic, media and consumer fields. When the arts elite, through the Academy of Fine Arts, became an active player in the art market, this led to a hierarchy where the division between acknowledged and not-acknowledged galleries became sharper.

Avhandlingen undersöker konstelitens maktmekanismer i smakfrågor på bildkonstfältet i 1940- och 1950-talens Helsingfors samt vilka de institutionella makthierarkierna var på detta fält. Eliten omfattar i denna studie huvudsakligen de centrala förtroendeorganens styrelsemedlemmar. Elitens maktutövande styrdes av några kollektiva handlingsmönster som upprätthöll illusionen om att maktutövandet var demokratiskt och baserade sig på konstnärlig kvalitet. Dessa var det korporatistiska systemet, användningen av konstnärlighetsargumentet i smakfrågor samt användningen av nätverk i maktutövandet. Kamperna på konstfältet fördes kring vem som uttryckligen fick definiera nutidskonstens alltså inte den historiska konstens - värde. Konstnärerna lyckades ta en ledande position inom eliten som portväktare i frågor gällande nutidskonsten. De strukturella förändringarna inom konstförvaltningen på 1950-talet innebar att den byråkratiska och den estetiska sakkunskapen skiljdes åt. Konstelitens maktutövande var konsekrerande, dvs. den tillförde konstnärerna symboliskt kapital som var användbart på konstfältet. Alla institutioner var inte lika prestigefyllda på konstfältet och värdet på konstelitens erkännande kunde variera. Hierarkierna på konstfältet berodde bl.a. på hur mycket elitens olika legitimeringsinstrument t.ex. stipendierna och inköpen - överförde symboliskt mervärde för konstnärerna. Det fanns en hierarki på konstfältet både mellan institutionerna och mellan legitimeringsinstrumenten samt mellan det symboliska och sociala kapitalet eliten tilldelade konstnärer. Utställningarna hade den viktigaste rollen i hur speciellt den institutionella hierarkin på konstfältet definierades och kring dessa skedde de största kraftmätningarna efter andra världskriget. Genom olika handlingar och beslut förmedlade konsteliten även andra värden än estetiska. I avhandlingen granskas vilka värden konsteliten omfattade och hurudan roll de spelade i maktutövandet. Exempelvis konstrecensionernas status som legitimeringsinstrument var inte hög i konstelitens ögon eftersom den agerade självständigt i smakfrågor och utgick från andra premisser än de estetiska. I avhandlingen granskas förutom det symboliska och sociala kapitalet också kön, språk, hemort och ekonomiskt kapital. Konsteliten hade kontaktytor med aktörer inom andra fält, det ekonomiska fältet samt medie- och konsumtionsfältet. Konsteliten blev genom Konstakademin en aktiv aktör på konstmarknaden vilket bidrog till att en hierarki uppstod där uppdelningen i erkända och icke-erkända gallerier blev mera markant. Konsteliten tog med i sin sfär några gallerier som delade de dominerande värderingarna med dem.

Väitöskirjassa tutkitaan taide-eliitin valtamekanismeja makukysymyksissä kuvataidekentällä 1940- ja 1950-lukujen Helsingissä sekä kentän institutionaalisia valtahierarkioita. Tutkimuksessa eliitti käsittää pääasiassa keskeisten luottamuselinten hallitusten jäseniä. Eliitin vallankäyttöä sääteli muutama kollektiivinen toimintatapa, joka ylläpiti illuusiota siitä että päätökset olivat demokraattisia ja että ne perustuivat taiteelliseen laatuun. Nämä toimintatavat olivat korporatiivinen järjestelmä, taiteellisuusargumentin käyttö makukysymyksissä sekä verkostojen hyödyntäminen eliitin vallankäytössä. Taidekentän valtakamppailut keskittyivät sen ympärille kuka sai määritellä nimenomaan nykytaiteen – siis ei historiallisen taiteen - arvon. Taiteilijat onnistuivat ottamaan johtavan aseman eliitissä nykytaiteen portinvartijoina. Rakenteellisten muutosten myötä byrokraattinen ja esteettinen asiantuntijuus erotettiin taidehallinnossa 1950-luvulla. Taide-eliitin vallankäyttö tuotti arvostusta eli se lisäsi taiteilijan kentällä arvostettua symbolista pääomaa. Kaikki taideinstituutiot eivät olleet yhtä arvostettuja taidekentällä ja taide-eliitin hyväksynnän arvo saattoi vaihdella. Taidekentän hierarkiat johtuivat mm. siitä miten paljon eliitin eri legitimoimisinstrumentit – esim. stipendit ja taidehankinnat – antoivat symbolista lisäarvoa taiteilijalle. Taidekentällä oli hierarkioita sekä instituutioiden välillä että legitimoimisinstrumenttien välillä, mutta myös eliitin taiteilijoille jakaman symbolisen ja sosiaalisen pääoman välillä. Esimerkiksi näyttelyillä oli keskeinen asema erityisesti määriteltäessä institutionaalista hierarkiaa taidekentällä ja näiden ympärillä käytiin suurimmat valtataistelut toisen maailmansodan jälkeen. Eri päätösten ja toimien kautta taide-eliitti viestitti myös muita arvoja kuin esteettisiä. Tutkimuksessa tarkastellaan eliitin omaamia arvoja sekä mikä merkitys niillä oli vallankäytössä. Esimerkiksi taidearvostelujen status legitimoimisinstrumenttina ei ollut korkea taide-eliitin silmissä, koska eliitti toimi itsenäisesti makukysymyksissä ja lähtökohdat päätöksenteolle olivat muut kuin esteettiset. Symbolisen ja sosiaalisen pääoman lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan erityisesti sukupuolta, kieltä, kotipaikkaa sekä taloudellista pääomaa. Taide-eliitillä oli yhteyksiä toimijoihin muilla kentillä, talouseliittiin ja lehdistöön. Taideakatemian kautta taide-eliitti oli aktiivinen toimija myös taidemarkkinoilla. Tämä vaikutti hierarkian syntymiseen jossa hyväksyttyjen ja ei-hyväksyttyjen gallerioiden välinen ero korostui.