Text and Intensification of Its Impact in Chishti Samā`

In my master’s thesis I analyse mystical Islamic poetry in ritualistic performance context, samā` , focusing on the poetry used by the Chishti Sufis. The work is based on both literary sources and ethnographic material collected in India. The central textual source is Surūd-i Rūhānī, a compilation of mystical poetry. Textual sources, however, can be understood properly only in relation to the living performance context and therefore I also utilise interviews of Sufis and performers of mystical music and recordings of samā` assemblies along with texts. First part of the thesis concentrates on thematic overview of the poems and the process of selecting a suitable text for performance. The poems are written in three languages, viz. in Persian, Urdu and Hindi. Among the authors are both Sufis and non-Sufis. The poems, mystical and non-mystical alike, share the same poetic images and they acquire a mystical meaning when they are set to qawwali music and performed in samā` assemblies. My work includes several translations of verses not previously translated. Latter part of the thesis analyses the musical idiom of qawwali and the ways in which the impact of text on listeners is intensified in performance. Typically the intensification is accomplished in the level of a single poem through three different techniques: using introductory verses, inserting verses between the verses of the main poem and repeating individual units of text. The former two techniques are tied to creating a mystical state in the listeners while the latter aims at sustaining it. It is customary that a listener enraptured by mystical experience offers a monetary contribution to the performers. Thus, intensification of the text’s impact aims at enabling the listeners to experience mystical states.

Pro gradu-työni käsittelee mystistä islamilaista runoutta rituaalisessa esityskontekstissa. Työ keskittyy islamilaisten mystikoiden Chishtiyya-veljeskunnan samā`-istunnoissaan käyttämään runouteen ja perustuu sekä kirjallisille lähteille että Intiassa kerätylle kenttätyömateriaalille. Tärkein tekstilähde on runokokoelma Surūd-i Rūhānī. Olen suhteuttanut kirjalliset lähteet elävään esityskontekstiin haastattelemalla huomattavia suufeja sekä äänittämällä samā`-istuntoja. Tutkimuksen alkuosa keskittyy Chishtien käyttämän runouden teemoihin ja siihen, millä perusteella runot valitaan esitettäväksi. Runot on kirjoitettu kolmella kielellä: persiaksi, urduksi ja hindiksi, ja huomattava osa niistä ei ole mystikoiden kirjoittamia. Tärkein peruste runojen valinnassa on niiden kaksitulkintaisuus. Mystisinä runot tulkitaan, kun ne esitetään rituaalisessa kontekstissa sovitettuna qawwali-musiikkiin. Työni sisältää runsaasti käännöksiä mystisistä runoista, joita ei aikaisemmin ole käännetty. Työni loppuosa keskittyy analysoimaan qawwalin musiikillisia ominaispiirteitä sekä tapoja, joilla tekstin vaikutusta kuuntelijoihin pyritään lisäämään. Yleensä vaikutuksen lisääminen tapahtuu yksittäisen runon tasolla. Työssäni olen erottanut kolme tapaa käsitellä tekstiä: johdantosäkeiden käyttö, säkeiden istuttaminen varsinaisen runon säkeiden lomaan sekä runotekstin osien pitkitetty toistaminen. Kaksi ensimmäistä tekniikkaa ovat kiinteästi sidoksissa mystisen kokemuksen aikaansaamiseen kuuntelijoissa, kun taas kolmas tekniikka liittyy mystisen kokemuksen ylläpitämiseen. Täten qawwalin musiikillisten erityispiirteiden taustalla eivät ole puhtaasti esteettiset syyt, vaan mystisen kokemuksen aikaansaaminen kuuntelijoissa.