Kansanomainen moraali : Tutkimus savolaisista ja pohjalaisista uskomustarinoista

In my research I discuss belief legends as representations of folk morals. Doing wrong is not one s private affair because it can have consequences for the life of a whole community, and therefore, it is in a community s interest to control the conduct of its members. Belief legends have served as a means of instruction for proper behaviour. In this way a community has contributed to the socialization of its members so as to make them comply with common norms and morals. My study is focused on belief legends relating to some type of offence (a crime, an infringement or another kind of misdeed) and its consequences. I try to find out whether there are regional differences and similarities. The material consists of 3120 warning legends that have been recorded in the years 1881‒1981, mainly in Southern Savo and Southern Ostrobothnia, partly in Northern Savo and Northern Ostrobothnia. I have collected the material at the Folklore Archives of the Finnish Literature Society. As a research method I apply discourse analysis to outline the schematic model of the legends, the superstructure, and the substance of the legends, the semantic macrostructure. Also I apply quantitative methods such as cross tabulations in order to establish regional differences and similarities in the concentrated and far abstracted semantic macrostructure of the legends. I look for explanations for the perceptions made in, above all, the cultural context but also with the view of the development of judicial history. Warning legends relating to what is wrong or right are clearly an expression of peasant folklore. The most common types of offences are violations of law and transgressions of Christian traditions and of social conduct. Transgression of Christian traditions is the most frequently committed offence in all geographical areas surveyed. Warning legends have an explicit focus on offence committed by a single person. The most common punishing figure in Southern Savo is the Devil, in Southern Ostrobothnia the Dead, in Northern Savo God, and in Northern Ostrobothnia the Dead or God. The most rigid folk morals are manifested in legends from Northern Savo, where narratives of mortal sin are more frequent than in other areas. The influence of the revivalist movements may be alleged in explanation of this phenomenon. According to these legends people living in Southern Savo are the most tolerant of those included in the study, presumably because of a more liberal revivalist movement in this area, called the Friendship movement. In folk morals women are treated more severely than men. Characteristic of the legends from Ostrobothnia is the emphasis on community, while the legends from Savo lay stress on individuality. The legends from Ostrobothnia manifest a more explicit distinction between the offence committed by a woman and one committed by a man than do legends from Savo. An explanation may be found in the prevailing industries, adherent in the division of labour between the sexes, in this region. The legends are man-centric. Women s occupations are connected with home and family, whereas men s fields of activities are wider. Women moralise each other harsher than do men. Folk morals advise people to be moderate in every sense. Through belief legends people are taught to respect human beings and the rest of creation, to obey the Christian religion and God, and to be moderate in search of wealth.

Vikuroivia vilkaisuja : Ruumis, sukupuoli, seksuaalisuus ja visuaalisen kulttuurin tutkimus

The PhD dissertation "Bucking Glances: On Body, Gender, Sexuality and Visual Culture Research" consists of theoretical introduction and five articles published between 2002-2005. The articles analyze the position of visual representations in the processes of knowledge production on acceptable genders, bodies, and sexualities in contemporary Wes¬tern societies. The research material is heterogeneous, consisting of representations of contemporary art, advertisements, and fashion images. The ideological starting point of the PhD dissertation is the politics of the gaze and the methods used to expose this are the concepts of oppositional gaze, close reading, and resisting reading. The study situates visual representations in dialogue with the concepts of the grotesque and androgyny, as well as with queer-theory and theories of the gaze. The research challenges normative meanings of visual representations and opens up space for more non-conventional readings attached to femininity and masculinity. The visual material is read as troubling the prevailing heteronormative gender system. The dissertation also indicates how visual culture research utilizing the approach of queer theory can be fruitful in opposing and re-visioning changes in the repressive gender system. The article "A Heroic Male and A Beautiful Woman. Teemu Mäki, Orlan and the Ambivalence of the Grotesque Body" problematizes the concept of heroic masculinity through the analysis of the Finnish artist Teemu Mäki's masochistic performance The Good Friday (1989). It also analyzes cosmetic surgery, undertaken by the French artist Orlan, as a cultural tool in constructing and visualizing the contemporary, com¬mercial ideals of female beauty. The article "Boys Will Be Girls Will Be Boys Will Be Girls. The Ambivalence of Androgyny in Calvin Klein' Advertisements" is a close reading of the Calvin Klein perfume advertisement One (1998) in reference to the concept of androgyny. The critical point of the article is that androgynous male bodies allow the extension of the categorical boundaries of masculinity and homosexuality, whereas representations of androgynous women feed into the prevailing stereotypes of femininity, namely the fear of fat. The article "See-through Closet: Female Androgyny in the 1990s Fashion Images, New Woman and Lesbian Chic" analyzes the late 1990s fashion advertisements through the concept of female androgyny. The article argues that the figures of the masculine female androgynes in the late 1990s fashion magazines do not problematize the dichotomous gender binary. The women do not pass as men but produce a variation of heterosexual desirability. At the same time, the representations open up space for lesbian gazing and desiring. The article "Why are there no lesbian advertisements?" addresses the issue of femme gaze and desire in relation to heterosexual fashion advertisements from the British edition of the mainstream fashion magazine Vogue. The article considers possibilities for resistant femme visibility, identification, and desire. The article "Woman, Food, Home. Pirjetta Brander's and Heidi Romo's Works as Bucking Representations of Femininity" analyses the production and queering of heteronormative femininity and family through the analysis of art works. The article discusses how the term queer has been translated into Finnish. The article also introduces a new translation for the term queer: the noun vikuuri, i.e. faulty form and the verb vikuroida, i.e. to buck. In Finnish, the term vikuuri is the vernacular or broken form of the term figure, i.e. figuuri. Vikuuri represents all forms situated outside the norm and the normative.

Salaiset aseveljet : Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933-1944

Salaiset aseveljet deals with the relations and co-operation between Finnish and German security police authorities, the Finnish valtiollinen poliisi and the German Reichssicherheitshauptamt (RSHA) and its predecessors. The timeframe for the research stretches from the Nazi seizure of power in 1933 to the end of German-Finnish co-belligerency in 1944. The Finnish Security Police was founded in 1919 to protect the young Finnish Republic from the Communists both in Finland and in Soviet Russia. Professional ties to German colleagues were maintained during the 1920 s, and quickly re-established after the Nazis rose to power in Germany. Typical forms of co-operation concentrated on the fight against both domestic and international Communism, a concern particularly acute in Finland because of her exposed position as a neighbour to the Soviet Union. The common enemy proved to be a powerful unifying concept. During the 1930 s the forms of co-operation developed from regular and routine exchanges of information into personal acquaintancies between the Finnish Security Police top personnel and the highest SS-leadership. The critical period of German-Finnish security police co-operation began in 1941, as Finland joined the German assault on the Soviet Union. Together with the Finnish Security Police, the RSHA set up a previously unknown special unit, the Einsatzkommando Finnland, entrusted with the destruction of the perceived ideological and racial enemies on the northernmost part of the German Eastern Front. Joint actions in northern Finland led also members of the Finnish Security Police to become participants in mass murders of Communists and Jews. Post-war criminal investigations into war crimes cases involving former security police personnel were invariably stymied because of the absence of usually both the suspects and the evidence. In my research I have sought to combine the evidence gathered through an exhaustive study of Finnish Security Police archival material with a wide selection of foreign sources. Important new evidence has been gathered from archives in Germany, Estonia, Latvia, Sweden and the United States. Piece by piece, it has become possible to draw a comprehensive picture of the ultimately fateful relationship of the Finnish Security Police to its mighty German colleague.

Kansakunnan parhaaksi. : Suomalaiset naisten- ja lastensairaalat 1920 1940-luvulla arkkitehtonisena, lääketieteellisenä ja yhteiskunnallisena suunnittelukohteena

This dissertation addresses the modernization process of Finnish hospital architecture between the First and Second World War, with focus on facilities explicitly designed for women and children, which as special hospitals reflect specialization, a distinct feature of the modern era. The facilities considered in the study are the Salus hospital, Dr. Länsimäki s women s hospital, the Folkhälsan in Svenska Finland association s child-care institute, the Helsinki Women s Clinic, the Viipuri Women s Hospital, the Helsinki Children s Clinic and the Children's Castle (Lastenlinna) in Helsinki. The study considers hospital architecture as an architectural, medical and social object of design. The theoretical starting point and perspective are the views of the French philosopher and historian Michel Foucault (1925 1983) concerning the relationship of bio-power and architecture. Underlying the construction of health-care facilities for women and children were not only the desire to help but also issues of population policy, social policies, training and professionalization. In this study, hospital architecture is interpreted as reflecting developments in medicine, while also producing and reinforcing discourses associated with the ideologies of the time of design and construction. The results of the present research provide new information on the field of hospital design. The design of hospitals was no longer the sole prerogative of architects. Instead, modern hospital design involved the collaboration and networking of experts in various fields. During the period studied, the pavilion system was incorporated in hospital architecture in the block system, which was regarded as a rational. Rationalization was implemented upon the conditions of medical work. This led to spatial design in accordance with medical practices, through which norms were reinforced and created. An important aspect of the material is that the requirements of light, air, openness and hygiene created architecture in glass of an x-ray character, strongly associated with the element of discipline. The alliance of hygiene and architecture became a strategy for controlling the behaviour and encounters of people, for producing pedagogical and moral hygiene, and for reinforcing class hygiene. The modern hospital building also had to meet the requirements of aesthetic hygiene. Health-care facilities designed for women and children became production-oriented machinery, instruments for producing a healthy population and for reinforcing medical discourses.

Maaseutuopistoista Yliopistoon : Maatalous- ja metsätieteiden tutkimus- ja opetustoiminnan akatemisoitumisprosessi Helsingin Yliopistossa vuoteen 1945

From Provincial Institutes to the University. The Academisation Process of the Research and Teaching of Agricultural and Forest Sciences at the University of Helsinki before 1945. This study focuses on the teaching and research conducted in the Faculty of Agriculture and Forestry at the University of Helsinki, as well as in its predecessor, the Section of Agriculture and Economics before 1945. The study falls into the field of university history. Its key research question is the academisation process, an example of which is the academisation process of the teaching and research of agricultural and forest sciences in Finland. From a perspective of university history, the study looks at academisation as the beginning of university-level teaching and research in these fields, or their relocation to a university or another institute of university standing. In addition to the above, the academisation process also includes the establishment of the position of the subjects and their acceptance as part of university activity. Academic closure, on the other hand, prevents the academisation of new subjects. In Finland, the preliminary stage of the academisation of the research and teaching of the agriculture and forestry was the Age of Utility, when questions concerning the subjects became part of clerical and civil service training at the Royal Academy of Turku in the mid-18th century. In the mid-19th century, as a result of social and economic development, agricultural and forestry professionals needed more theoretical professional training. At that time, the Imperial Alexander University was focused on traditional professional training and theoretical education, so, because of this academic closure, practical training for agronomists and foresters was organised at first outside the University at the Mustiala Agricultural Institute and the Evo Forest Institute. In the late 19th century, discussion began on the reform of higher agricultural and forestry education. This led, from the 1890s, to the academisation of higher agricultural and forestry education and research at the Alexander University. Academisation was followed by a transitional stage, during which the work of the Section of Agriculture and Economics, which had begun in 1902, became more established in about 1910. The position of the agricultural and forest sciences was, however, largely temporary, because of the planned Agricultural University. A sign of this establishment and of the rise in scientific status of the subjects was the commencement of operations of the Faculty of Agriculture and Forestry in 1924. Furthermore, as a consequence of the development of the subjects and the collapse of the Agricultural University project, agricultural and forest sciences gradually began to be accepted at the University of Helsinki from the end of the 1920s. This led to the allocation of sites for the faculty buildings and research farms, and to the building of ‘Metsätalo’ before the Second World War. Key words: academisation, academisation process, academic closure, university history, University of Helsinki, Faculty of Agriculture and Forestry, agricultural sciences, forest sciences, agronomy training, forestry training

Valinnan vapautta kulttuurin kehyksissä : Saviastian valmistusprosessi ja sen muutos Rääkkylän Vihin kampakeraamisen ajan asuinpaikalla

Tutkimuksessa kuvaillaan Rääkkylän Vihi 1:n kampakeraamisen ajan asuinpaikan saviastia-aineistossa havaittavaa vaihtelua ja pohditaan vaihtelun syitä. Astioissa havaittavan vaihtelun katsotaan syntyneen valmistajien valmistusprosessin aikana teke¬mistä valinnoista. Työssä selvitetään, millaisia vaihtoehtoisia tapoja valmistusvaiheiden toteuttamisessa on ollut ja mikä valmistajan tekemiä valintoja on ohjannut. Tulkintaa aineistosta syvennetään etsimällä muuttujien välistä yhteisvaihtelua ja tarkastelemalla astioiden ominaisuuksien yhteyttä polton tulokseen, käytöstä kertoviin jälkiin, korjaukseen ja astioiden levintään. Tutkimusaineistona ovat 130 Vihin asuinpaikan keramiikka-aineistosta määriteltyä astiaa. Käsitys saviastian valmistajan tiedossa olleista ja käyttämistä vaihtoehdoista luotiin teknisten valintojen attribuuttianalyysilla. Koristelun luokittelussa käytettiin apuna tilastollisia moni¬muuttujamenetelmiä (ryhmittely- ja erotteluanalyysi, moniulotteinen skaalaus). Levintää analysoitiin aineistosta erotetun neljän levintätyypin avulla. Astioiden ominaisuuksissa esiintyvä vaihtelu osoittaa astian valmistajilla olleen useita vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa jokainen val¬mistusvaihe. Tästä huolimatta on havaittavissa toistuvia yhteyksiä koristelun, sekoitteen, seinämän paksuuden, reunan muodon ja astian levinnän välillä. Talkkisekoitteisten astioiden seinämät ovat ohuemmat ja kyljen koristelu yksinkertaisempaa kuin hiekka- tai murskasekoitteisten astioiden. Talkkisekoitteisten astioiden polton tulos on parempi ja niitä on korjattu harvemmin kuin hiekka- tai murskasekoitteisia astioita. Erisekoitteisten astioiden välillä on eroa myös reunan muodossa. Astioiden levintään pohjautuvan suhteellisen kronologian perusteella erilaisia sekoitteita, koristelutapoja ja reunatyyppejä on käytetty rinnan suurimman osaa asuinpaikan käytön ajasta. Astioiden ominaisuuksissa kuitenkin tapahtuu muutoksia asuinpaikan käytön aikana: seinämät ohenevat, tasapaksu ja tasainen reuna sekä yksinkertaisempi koristelutapa yleistyvät ja talkinkäyttö sekoitteena lisääntyy. Tutkimustulokset tukevat siten tuoreimman tutkimuksen tuloksia kampakeraamisissa aineistoissa esiintyvästä samanaikaisesta vaihtelusta, joka on suurempaa kuin perinteisessä Aarne Äyräpään typologis-kronologisessa mallissa esitetään. Työssä pohditaan erilaisia selitysvaihtoehtoja astian valmistajien valintoihin ja niissä ja siten valmistusprosessissa tapahtuviin muutoksiin, mutta täsmällisiä syitä niihin ei vielä voida antaa.

Suomalaisten nuorten historiakulttuuri : Historian kohtaaminen ja käyttö 8.-luokkalaisten nuorten arkipäivän elämässä

Tutkimuskohteenani on vuonna 1988 syntyneiden suomenkielisten suomalaisten nuorten historiakulttuuri ja historiatietoisuus. Tutkimustehtävä kiteytyi kolmeen pääkysymykseen: mitkä historian välittäjäkanavat vaikuttavat eniten nuorten käsityksiin menneisyydestä, millä tavoin ja kuinka usein nuoret törmäävät historiaan arkielämässään ja millaiset historialliset tapahtumat ovat nuorille merkityksellisiä. Tutkimusjoukko muodostui 1093 kahdeksasluokkalaisesta, jotka vastasivat lomakekyselyyn kevätlukukaudella 2003. Menetelmänä käytettiin ryväsotantaa. Kyselylomake sisälsi pääosin suljettuja kysymyksiä. Tutkimuksen metodit ovat pääosin kvantitatiivisia. Analyysissa käytettiin frekvenssilaskentaa, keskiarvojen vertailua sekä havainnollistuksena taulukoita ja pylväsdiagrammeja. Kvantitatiivisilla menetelmillä kartoitettiin yleiskuvaa nuorten historiakulttuurista sekä eroja tyttöjen ja poikien välillä. Kvalitatiivista tutkimusotetta käytettiin avointen kysymysten kohdalla sekä analysoitaessa historian välittäjäkanavia julkisten ja kansanomaisten - oman, perheen ja suvun sisäisten sekä suvun ulkopuolisten - historian esityksinä. Nuorten historiatietoisuutta muokkaa eniten kouluopetus, jota vahvistaa median ylläpitämä julkinen historiakulttuuri. Viikoittaisissa historian kohtaamisissa poikien historiakulttuuria leimasivat tyttöjä enemmän julkiset historianesitykset - sanomalehdet ja visuaalinen eläytyminen television kautta - sekä historialliset roolipelit. Tyttöjen viikoittaisessa historian kohtaamisessa nousi voimakkaasti esille oman, henkilökohtaisen ja suvun historian käsittely päiväkirjan kirjoittamisen, muistoesineiden ja valokuvien kautta.Tytöt käyttävätkin historiaa oman elämänhistoriansa jäsentämisen sekä tradition siirtämisen tarkoituksessa. Nimenomaan heidän kauttaan näyttää elävän vahvana suvun muisteluperinne. Vaikka nuoret kohtaavat kansanomaisia historianesityksiä enemmän kuin julkista historiakulttuuria, heidän historiatietoisuutensa keskittyy jälkimmäiseen. He mieltävät tärkeäksi historiaksi lähinnä kansallisen menneisyyden ja historiakulttuurin julkiset muodot. Kouluopetuksen vaikutus näkyi nuorten vahvana uskona kansalliseen kertomukseen. Nuoret näkevät erityisen tärkeäksi Suomen itsenäisyyden ja Suomen sodat 1939-45 voitettuina itsenäisyyskamppailuina. Mannerheimia arvostettiin Suomen historian tärkeimpänä samaistumiskohteena ja Suomen sotien merkitys kulminoitui suvun jäsenten kohtaloiden ja kansallisen julkisen historian limittymiseen. Historian reseptiossa jatkotutkimuksen aiheita voisivat olla maaseudulla ja kaupungissa elävien nuorten historiakulttuurien erojen sekä erilaisten historiakulttuuristen alaryhmien hahmottaminen. Empiiristä kartoitusta ja vertailevaa tutkimusta voisi tehdä myös eri ikäryhmien historiakulttuurien välillä.

Svengi ja groove rytmimusiikissa : Rytmiikkaan ja hienorytmiikkaan keskittyvä vertaileva musiikkianalyysi

Käsitteillä svengi ja groove viitataan useimmiten kappaleen tietyn tulkinnan eli esityksen pääasiallisesti rytmisten ominaisuuksien laatuun. Tutkimuksen tavoitteena on kehittää musiikin rytmiikkaan ja hienorytmiikkaan keskittyviä musiikkikognitiivisia analyysimetodeja, joita soveltamalla nämä ominaisuudet voitaisiin tavoittaa. Käsitteiden monitulkintaisuus, joka tuodaan esiin tutkimuksen alussa aiheuttaa tälle monenlaisia haasteita. -- Tutkimuksen rytmiikkaan keskittyviä analyysimetodeja sovellettaessa musiikkia tarkastellaan tietystä esityksestä tehdyn nuottiesityksen, transkription välityksellä. Hienorytmisiä analyysimetodeja käytettäessä musiikkia tarkastellaan esitysten instrumenttiosuuksien sävelten alukehetkien tarkkojen sijaintien kautta. Alukehetket poimitaan erilaisin automaattisin ja manuaalisin tietokoneavusteisin menetelmin äänitteiltä. Tutkimuksessa tarkastellaan musiikissa esiintyviä ilmiöitä myös laajemmalla, musiikin havaitsemiseen ja tuottamiseen yleisesti liittyvällä musiikkikognition tasolla. Tärkeänä näkökulmana musiikin rytmiikan esitetään jakautuvan kognitiivisesti karkeampaan tekstuaaliseen rytmiikkaan ja tätä hienoisesti varioivaan ei-tekstuaaliseen hienorytmiikkaan. Analyysiosuudessa kehitettyjä metodeja sovelletaan seuraavien kappaleiden soolo-osuuksiin: Miles Davis – 'Freddie Freeloader' (1959), James Brown – 'Doing it to Death' (1973) ja Led Zeppelin – 'Stairway to Heaven' (1971). Kappaleet edustavat tutkimuksessa jazz-, funk- ja rock-tyylilajeja. Analyysi tarkastelee ja vertailee kappaleiden metristä stabiiliutta, instrumenttiosuuksien suhdetta pulssin iskuihin, rytmiikan kolmimuunteisuutta, soolojen metrisiä painopisteitä, soolojen rytmistä tiheyttä sekä tempojen muutoksia. -- Kehitetyt menetelmät osoittautuvat kaikki käyttökelpoisiksi. Kappaleille yhteiseksi piirteeksi paljastuu instrumenttiosuuksien säännönmukainen sijoittuminen pulssin iskuihin nähden kappaleiden sisällä. Kappaleiden välillä eri instrumentit sijoittuvat kuitenkin pulssin ympärille eroavin tavoin, jonka oletetaan johtuvan ennen kaikkea tyylilajien eroista. Tempot pysyvät kappaleissa varsin muuttumattomina. Jatkotutkimuksen kannalta mielenkiintoisia näkymiä ovat muun muassa metodien laajempi soveltaminen, automaattisten menetelmien kehittäminen

Diasporinen tietoisuus, arjen kokemukset ja kansanperinne : Tulkintoja suomessa asuvien kurdien perinnesuhteesta

Tutkielmani tavoite on selvittää millainen suhde Suomessa asuvilla kurdeilla on omaan kansanperinteeseensä. Lisäksi valotetaan perinnesuhteiden taustaa, ja sitä millainen kurdien kansanperinne elää Suomessa. Metodologisesti ja epistemologisesti tukeudun tutkielmassa folkloristiseen muistitietotutkimukseen. Lainaan ajatuksia myös sosiaalipsykologian piirissä kehittyneestä laadullisesta asennetutkimuksesta. Taustalla vaikuttaa kansanperinteen ja nationalismien yhteyksien tutkimus – erityisesti teoriat kansanperinteiden käyttämisestä kansan embleemeinä. Edellä mainittujen ohella analyyttinen viitekehys rakentuu käsitteistä diasporinen tietoisuus; etninen identiteetti; identiteettimerkki ja identiteettityö sekä metafolklore. Nämä käsitteet tavoittavat sen, mitkä seikat sekä olosuhteet ja jaetut tulkinnat muokkaavat tutkittavien perinnesuhteita, ja miten. Tutkimusaineistona on käytetty kokoamaani väljästi strukturoituun teemahaastatteluun perustuvaa haastatteluaineistoa. Aineisto koostuu yksilö-, pari- ja perhehaastatteluista. Yhteensä haastattelunauhoja kertyi lähes 25 tuntia, mikä on litteroituna noin 400 liuskaa. Täydentävinä aineistoina on käytetty videoita kahdesta kurdikulttuuria esittelevästä tilaisuudesta sekä neljää populaaria tietoa kurdeista välittävää internetsivustoa. Repertoaari- ja teema-analyysin avulla luokittelemaani haastatteluaineistoa tulkitsen tutkielmassa kansanperinteeseen kohdistuvia asenteita ilmaisevia argumentteja jäljittävän lähiluennan kautta. Tutkimuksessa selvisi, että kansanperinteen ilmiöistä erityisesti kansantanssi, kurdivaatteet ja kulttuurinsisäinen huumori ovat identiteettimerkkejä, joiden kautta peilataan omaa suhdetta kurdiuteen ja selitetään kurdikulttuurin erityislaatua. Tutkielman tulokset vahvistavat, että Suomessa asuvien kurdien perinnesuhteita ja perinteenkannattajuutta muokkaavat yksityisellä tasolla äidinkielen taitotaso, maahantuloikä ja perheen harrastuneisuus kansanperinteeseen. Analyysissa kuitenkin avautuu myös se, että Suomessa asuvien kurdien perinnesuhteita muokkaa voimakkaasti tietoisuus kurdien diasporasta ja siihen johtaneista olosuhteista sekä niiden vaikutuksista omaan kulttuuriin ja kansanperinteeseen. Tämä kollektiivinen ja poliittinen ulottuvuus on erityisen merkityksellinen oman kansanperinteen tulkitsemisessa ulospäin. Kansanperinteeseen kohdistetaan voimakkaan positiivisia asenteita ja omaa kansanperinnettä arvostetaan kansallisena aarteena. Kansanperinteiden tulkitaan kertovan kansan historiasta ja luonteesta tavalla, joka haastaa virallisen kurdialueilla valtaapitävien valtioiden historiankirjoituksen ja monipuolistaa kuvaa Lähi-idän kulttuuripiiristä. Tämän arvostuksen kautta kansanperinne koetaan hedelmällisenä kansallisen itsetunnon lähteenä ja positiivisen kulttuurisen erottautumisen mahdollisuutena. Lisäksi kansanperinteeseen kohdistuu kuitenkin asenne, jossa tulkitaan kansanperinne katoavaksi tai vähintään katoamisvaarassa olevaksi aarteeksi. Tästä syntyy arvostavien asenteiden kanssa jännite, jossa katoamisen oletus tai pelko sävyttää ilmaistua arvostusta nostalgialla ja/ tai diasporan todellisuuden ja taustojen kritiikillä. Haastatteluaineistosta käy selville, ettei kansanperinteiden läsnäoloa omassa elämässä aina tiedosteta. Monet kansanperinteen ilmiöt ja tekstuaalisetkin sisällöt kuitenkin elävät Suomessa asuvien kurdien parissa yhä sekä kokoonnuttaessa juhlimaan että jokapäiväisessä arjessa.

Kokoomus, Kekkonen ja NKP:n luottamus : Kansallisen Kokoomuksen toiminta hallitusaseman saavuttamiseksi 1969-1981

Tutkielmani käsittelee Kokoomuksen suhdetta presidentti Urho Kekkoseen ja Neuvostoliiton Kommunistiseen puolueeseen NKP:hen. Tutkielmassa selvitetään, mitä kokoomuslaiset poliitikot tekivät näiden suhteiden kehittämiseksi ja puolueensa hallitusaseman saavuttamiseksi vuosina 1969-1981. Suomi solmi toisen maailmansodan jälkeen yya-sopimuksen Neuvostoliiton kanssa ja sitoutui noudattamaan ystävällismielistä politiikkaa Neuvostoliittoa kohtaan. Presidentti J. K. Paasikiven kaudella (1946-56) aloitettu ystävyyspolitiikka oli kehittynyt varsin pitkälle 1960-luvun loppuun mennessä. Vuonna 1956 presidentiksi valitun Urho Kekkosen johdolla hyvistä neuvostosuhteista muodostui Suomessa huipputason politiikan teon edellytys. Kekkonen vaati ehdotonta kuuliaisuutta Paasikivi-Kekkosen ulkopoliittiselle linjalle, niin puolueilta kuin yksittäisiltä poliitikoiltakin. Tämän linjan noudattaminen merkitsi Neuvostoliiton arvostelusta pidättäytymistä ja sitä kautta luottamusta Kekkosen ja NKP:n piirissä. Suomettumisen kaudeksi kutsuttuna aikana 1960-70-luvuilla Kokoomuksen asema oli erityisen vaikea, sillä tietyt puolueen poliitikot jatkoivat Kekkosen ja NL:n arvostelua. Muut keskeiset puolueet olivat päässeet Kekkosen ja Neuvostoliiton suosioon, mutta Kokoomusta ei näiden taholta hyväksytty hallituspuolueeksi vuoden 1966 jälkeen. Suurista puolueista SDP lunasti ulkopoliittisen luottamuksen Kekkoselta ja NKP:ltä 1966, eikä Kokoomusta enää välttämättä tarvittu enemmistöhallituksiin Keskustapuolueen pariksi. Kokoomuksen nuorempi polvi ymmärsi, että vaalimenestyksestä riippumatta hallitusasemaa ei enää saavuteta ilman Kekkosen ja NKP:n luottamusta. Vanhempi polvi puolestaan vastusti Urho Kekkosta ja hänen johdollaan kehittynyttä poliittista kulttuuria. Kokoomuksessa alkoi vuonna 1969 taistelu suhtautumisesta Kekkosen presidenttiyteen ja toiminta puolueen neuvostosuhteiden parantamiseksi. Tutkielma perustuu Porvarillisen Työn Arkiston lähdemateriaaliin, aiheesta julkaistuun kirjallisuuteen, Urho Kekkosen päiväkirjoihin ja arkistomateriaaliin sekä henkilöhaastatteluihin.

Kauppa, verkosto ja kaapparisota : Turkulaisen kirkonmiehen Paavali Scheelin ja Danzigin porvarin Hans Chonnertin kauppayhteydet 1509–1516

Työ on tapaustutkimus turkulaisen arkkidiakonin ja tuomiorovastin Paavali Scheelin ja Danzigin porvarin Hans Chonnertin sekä tämän pojan Hans Chonnert nuoremman kaupankäynnistä ja kaupan organisaatiosta. Työn pääasiallisena lähdeaineistona on käytetty Paavali Scheelin kirjekokoelmaa vuosilta 1509–1516. Suomen keskiajan lähteiden joukossa ainutlaatuinen kirjekokoelma mahdollistaa henkilötasolle ulottuvan tarkastelun sekä kaupassa ja henkilöverkostossa ilmenevien muutosten seuraamisen. Kirjekokoelman ohella on käytetty laajasti muita Itämeren piirin editoituja aikalaislähteitä. Aineiston lähiluvulla on hahmoteltu Scheelin ja Chonnertin kauppaverkosto: kaupan kannalta keskeiset henkilösuhteet ja henkilösuhteiden merkitys kaupassa. Verkoston kannalta olennaista on henkilöiden erilaisten roolien erottelu sekä kauppiaan, laivurin, lähetin ja velallisen roolien merkitys kauppaverkostossa. Scheelin ja Chonnertin kauppakontaktit osuvat osittain samalle ajalle Itämerellä 1500-luvun alussa käytyjen sotien kanssa. Tanskan ja Ruotsin unionikiistat sekä Tanskan ja Lyypekin (hansan) väliset kauppakiistat johtivat 1500-luvun alussa monivuotisiin sotiin, joiden yhteisenä piirteenä oli kaapparitoiminta vastustajan rannikoilla ja Itämeren keskeisillä kauppareiteillä. Itämeren kaapparisota muodostaa Scheelin ja Chonnertin kauppaverkoston kontekstin vuosina 1509–1512. Kaapparisodan loppuminen vuonna 1512 mahdollistaa Scheelin ja Chonnertin kauppaverkoston sodan- ja rauhanajan organisaation ja toiminnan vertailun. Scheelin ja Chonnertin kauppaverkoston ytimen muodosti pieni kauppiaiden ydinjoukko, johon kuului Turussa sekä kirkonmiehiä että porvareita. Ydinjoukon toiminta perustui luottamukseen, luottoihin, henkilökohtaisiin ystävyyssuhteisiin ja tiiviiseen informaation vaihtoon kirjeitse tai lähettien välityksellä. Vaikka purjehdus oli kaupankäynnin elinehto, laivureiden rooli kauppaverkostossa oli toissijainen. Sodan loppuminen Itämerellä johti laivureiden täydelliseen vaihtumiseen vuosien 1512–1513 aikana. Kauppaverkoston ydinryhmä sen sijaan säilyi samana, ja sen yhteistoiminta tiivistyi. Laajemmassa kontekstissa tapaustutkimus johtaa kolmeen päätelmään: 1) Paavali Scheelin omissa nimissään käymä kauppa oli normaali osa Turun tuomiokapitulin toimintaa; 2) turkulaiset kirkonmiehet ja porvarit tekivät kaupan saralla pitkälle menevää yhteistyötä, ja heidän kauppaverkostonsa olivat kytköksissä toisiinsa; 3) tanskalaisten monivuotinen kaapparitoiminta ei estänyt kaupankäyntiä Turun ja Danzigin välillä.

”Herkkä-omatuntoiset” : Alamaisideologia ja aseistakieltäytyminen 1960-luvun Suomessa

Tutkielman aiheena on aseetonta palvelua koskevan lainsäädännön kehitys ja siihen vaikuttaneet voimat Suomessa 1960-luvulla. Tutkimuksen kohteena ovat omantunnon syistä kieltäytyneet aseistakieltäytyjät ja täyskieltäyneet Jehovan todistajat, sekä työlaitosviranomaiset ja lainsäädäntökoneisto. Tutkimuksessa käytetään oikeustieteilijä Martin Schneinin käsitteitä alamaisideologiasta ja laitosvallasta sekä näiden vastakohdasta perusoikeusideologiasta. Tutkimuksen tarkoituksena on osoittaa tutkimusaineiston avulla miten alamaisideologia oli vallitseva asenne suomalaisessa asevelvollisia koskevassa virankäytössä. Aineistona käytän Karvian erityistyölaitoksen sekä Aseettomien työlaitostoimikunnan arkistoja, joita ei ole aiemmin käytetty tutkimuksen lähteinä. Tutkimuskirjallisuuden lisäksi käytän aikalaiskirjoituksia sekä lehdistöä. Esittelen laajasti Jehovan todistajien vallanalaista asemaa, aseistakieltäytymiskeskustelua ja -demonstraatioita Sadankomitean johtamana, lainsäädäntötyötä, asevelvollisten tutkijatoimikunnan toimintaa sekä yllytys- tai Schüller-jutuksi kutsuttua oikeudenkäyntisarjaa. Osoitan tutkimuksessani sen, miten asevelvollisuusviranomaisten vallitsevana asenteena oli juuri perusoikeuksia vähättelevä alamaisideologia. Sama ideologia hallitsi myös oikeudenkäyttöä ja lainsäädäntöä. Osoitan myös, miten tämä ideologia käytännössä pyrki vain mahdollisimman pieniin myönnytyksiin ja muutoksiin, jotta koko järjestelmän perusteita ei olisi tarvinnut muuttaa. Vastapainona toimi yksilön- ja omantunnonvapautta korostanut perusoikeusideologia, jonka edustajia aseistakieltäytyjiä tukevat piirit olivat.