Pitfalls in the Treatment of Persons with Dementia

Pitfalls in the treatment of persons with dementia Persons with dementia require high-quality health care, rehabilitation and sufficient social services to support their autonomy and to postpone permanent institutionalization. This study sought to investigate possible pitfalls in the care of patients with dementia: hip fracture rehabilitation, use of inappropriate or antipsychotic medication, social and medicolegal services offered to dementia caregiving families. Three different Finnish samples were used from years 1999-2005, mean age 78 to 86 years. After hip fracture operation, the weight-bearing restriction especially in group of patients with dementia, was associated with a longer rehabilitation period (73.5 days vs. 45.5 days, p=0.03) and the inability to learn to walk after six weeks (p<0.001). Almost half (44%) of the pre-surgery home-dwellers with dementia in our sample required permanent hospitalization after hip fracture. Potentially inappropriate medication was used among 36.2% of nursing home and hospital patients. The most common PIDs in Finland were temazepam over 15 mg/day, oxybutynin, and dipyridamole. However, PID use failed to predict mortality or the use of health services. Nearly half (48.4%) of the nursing home and hospital patients with dementia used antipsychotic medication. The two-year mortality did not differ among the users of conventional or atypical antipsychotics or the non-users (45.3% vs.32.1% vs.49.6%, p=0.195). The mean number of hospital admissions was highest among non-users (p=0.029). A high number of medications (HR 1.12, p<0.001) and the use of physical restraints (HR 1.72, p=0.034) predicted higher mortality at two years, while the use of atypical antipsychotics (HR 0.49, p=0.047) showed a protective effect, if any. The services most often offered to caregiving families of persons with Alzheimer s disease (AD) included financial support from the community (36%), technical devices (33%), physiotherapy (32%), and respite care in nursing homes (31%). Those services most often needed included physiotherapy for the spouse with dementia (56%), financial support (50%), house cleaning (41%), and home respite (40%). Only a third of the caregivers were satisfied with these services, and 69% felt unable to influence the range of services offered. The use of legal guardians was quite rare (only 4.3%), while the use of financial powers of attorney was 37.8%. Almost half (47.9%) of the couples expressed an unmet need for discussion with their doctor about medico-legal issues, while only 9.9% stated that their doctor had informed them of such matters. Although we already have many practical methods to develop the medical and social care of persons with AD, these patients and their families require better planning and tailoring of such services. In this way, society could offer these elderly persons better quality of life while economizing on its financial resources. This study was supported by Social Insurance Institution of Finland and part of it made in cooperation with the The Central Union of the Welfare for the Aged, Finland.

Dementoituvien henkilöiden hoitoa ja palveluja on mahdollista parantaa monin käytännöllisin keinoin Dementiaa sairastavat henkilöt tarvitsevat erityisen haavoittuvuutensa vuoksi asianmukaista terveydenhoitoa, kuntoutusta ja riittäviä sosiaalisia palveluja, jotta heidän autonomiaansa voidaan tukea ja laitoshoidon tarvetta myöhentää. Tässä väitöstyössä kartoitettiin mahdollisia karikoita dementiaa sairastavien henkilöiden hoidossa: lonkkamurtuman jälkeistä kuntoutumista, sopimattomia lääkkeitä, psykoosilääkkeitä ja sosiaalisia, juridisia ja taloudellisia palveluja. Tutkimuksessa käytettiin kolmea suomalaista potilasaineistoa vuosilta 1999 - 2005. Potilaiden keski-ikä oli 78 - 86 vuotta. Melkein puolet aiemmin kotona asuneista dementiaa sairastavista potilaista joutui pysyvään laitoshoitoon lonkkamurtuman jälkeen. Lonkkamurtumaleikkauksen jälkeinen usein käytetty varausrajoitus eli leikatun jalan käyttämiskielto liittyi erityisesti dementiaa sairastavien pidempään kuntoutusaikaan (73,5 pv vs. 45,5 pv) ja siihen, ettei potilas oppinut itsenäistä kävelyä kuuden viikon aikana. Sopimattomaksi arvioituja lääkkeitä käytti 36.2 % hoitokoti- ja sairaalapotilaista, mutta tämä ei lisännyt kuolleisuutta tai terveyspalveluiden käyttöä. Lähes puolella (48,4 %) dementiaa sairastavista potilaista oli käytössä psykoosilääke. Eroa kahden vuoden kuolleisuudessa ei havaittu, kun verrattiin vanhan ja uuden polven psykoosilääkkeiden käyttäjiä ja niitä, joilla ei ollut psykoosilääkettä käytössä. Sairaalahoitojen määrä oli suurin niillä, jotka eivät käyttäneet mitään psykoosilääkettä. Runsas lääkkeiden määrä (HR 1,12) ja lepositeiden käyttö (HR 1,72) ennustivat lisääntynyttä kuolleisuutta kahden vuoden kuluttua, kun taas uuden polven psykoosilääkkeiden käyttö oli pikemminkin suojaava tekijä tässä aineistossa (HR 0.49). Omaishoitajaperheiden palvelujen tarve ja todellisuus eivät kohtaa tällä hetkellä. Alzheimerin tautia sairastavan omaishoitajille tarjottiin eniten omaishoidontukea (36 %), teknisiä apuvälineitä (33 %), fysioterapiaa lähinnä sotaveteraaneille (32 %) ja lyhytaikaista lomapaikkaa sairastuneelle laitoksessa (31 %). Perheet toivoivat kuitenkin eniten fysioterapiaa Alzheimerin tautia sairastavalle (56 %), omaishoidontukea (50 %), kodin siivousta (41 %) ja kotiin tulevaa hoitajaa pariksi tunniksi kerrallaan (40 %). Vain kolmasosa omaishoitajista oli tyytyväisiä palveluihin, ja 69 prosenttia heistä koki, ettei heillä itsellään ole mahdollisuutta vaikuttaa palvelutarjontaan. Edunvalvonta oli käytössä 4,3 prosentilla, pankkivaltuutus 37,8 prosentilla. Lähes puolet pariskunnista toivoi keskustelua lääkärin kanssa Alzheimerin tautia sairastavan taloudellisten asioiden hoitoon liittyvistä seikoista, mutta tämä oli toteutunut vain 9,9 prosentilla perheistä. Dementiaa sairastavien hoidossa tarvitaan uudenlaista suunnittelua ja palvelujen räätälöintiä omaishoitajaperheiden omien tarpeiden mukaisesti. Tämä voisi paitsi parantaa näiden iäkkäiden ihmisten elämänlaatua, myös tuoda taloudellisia säästöjä yhteiskunnalle. Tutkimus tehtiin Kansaneläkelaitoksen tuella ja osa siitä toteutettiin yhteistyössä Vanhustyön Keskusliiton kanssa.