Reduced visual function and its association with physical functioning in the Finnish adult population : Prevalence, causes, and need for eye care services

The purpose of this study was to estimate the prevalence and distribution of reduced visual acuity, major chronic eye diseases, and subsequent need for eye care services in the Finnish adult population comprising persons aged 30 years and older. In addition, we analyzed the effect of decreased vision on functioning and need for assistance using the World Health Organization’s (WHO) International Classification of Functioning, Disability, and Health (ICF) as a framework. The study was based on the Health 2000 health examination survey, a nationally representative population-based comprehensive survey of health and functional capacity carried out in 2000 to 2001 in Finland. The study sample representing the Finnish population aged 30 years and older was drawn by a two-stage stratified cluster sampling. The Health 2000 survey included a home interview and a comprehensive health examination conducted at a nearby screening center. If the invited participants did not attend, an abridged examination was conducted at home or in an institution. Based on our finding in participants, the great majority (96%) of Finnish adults had at least moderate visual acuity (VA ≥ 0.5) with current refraction correction, if any. However, in the age group 75–84 years the prevalence decreased to 81%, and after 85 years to 46%. In the population aged 30 years and older, the prevalence of habitual visual impairment (VA ≤ 0.25) was 1.6%, and 0.5% were blind (VA < 0.1). The prevalence of visual impairment increased significantly with age (p < 0.001), and after the age of 65 years the increase was sharp. Visual impairment was equally common for both sexes (OR 1.20, 95% CI 0.82 – 1.74). Based on self-reported and/or register-based data, the estimated total prevalences of cataract, glaucoma, age-related maculopathy (ARM), and diabetic retinopathy (DR) in the study population were 10%, 5%, 4%, and 1%, respectively. The prevalence of all of these chronic eye diseases increased with age (p < 0.001). Cataract and glaucoma were more common in women than in men (OR 1.55, 95% CI 1.26 – 1.91 and OR 1.57, 95% CI 1.24 – 1.98, respectively). The most prevalent eye diseases in people with visual impairment (VA ≤ 0.25) were ARM (37%), unoperated cataract (27%), glaucoma (22%), and DR (7%). One-half (58%) of visually impaired people had had a vision examination during the past five years, and 79% had received some vision rehabilitation services, mainly in the form of spectacles (70%). Only one-third (31%) had received formal low vision rehabilitation (i.e., fitting of low vision aids, receiving patient education, training for orientation and mobility, training for activities of daily living (ADL), or consultation with a social worker). People with low vision (VA 0.1 – 0.25) were less likely to have received formal low vision rehabilitation, magnifying glasses, or other low vision aids than blind people (VA < 0.1). Furthermore, low cognitive capacity and living in an institution were associated with limited use of vision rehabilitation services. Of the visually impaired living in the community, 71% reported a need for assistance and 24% had an unmet need for assistance in everyday activities. Prevalence of ADL, instrumental activities of daily living (IADL), and mobility increased with decreasing VA (p < 0.001). Visually impaired persons (VA ≤ 0.25) were four times more likely to have ADL disabilities than those with good VA (VA ≥ 0.8) after adjustment for sociodemographic and behavioral factors and chronic conditions (OR 4.36, 95% CI 2.44 – 7.78). Limitations in IADL and measured mobility were five times as likely (OR 4.82, 95% CI 2.38 – 9.76 and OR 5.37, 95% CI 2.44 – 7.78, respectively) and self-reported mobility limitations were three times as likely (OR 3.07, 95% CI 1.67 – 9.63) as in persons with good VA. The high prevalence of age-related eye diseases and subsequent visual impairment in the fastest growing segment of the population will result in a substantial increase in the demand for eye care services in the future. Many of the visually impaired, especially older persons with decreased cognitive capacity or living in an institution, have not had a recent vision examination and lack adequate low vision rehabilitation. This highlights the need for regular evaluation of visual function in the elderly and an active dissemination of information about rehabilitation services. Decreased VA is strongly associated with functional limitations, and even a slight decrease in VA was found to be associated with limited functioning. Thus, continuous efforts are needed to identify and treat eye diseases to maintain patients’ quality of life and to alleviate the social and economic burden of serious eye diseases.

Näkökyky on yksi merkittävimmistä toimintakykyyn vaikuttavista tekijöistä. Väestön vanhenemisen myötä erityisesti iäkkäiden näkövammaisten määrä tulee maassamme lisääntymään. Heikentyneen näön aiheuttamat toiminnanrajoitukset lisäävät palvelujen ja apuvälineiden tarvetta sekä johtavat helpommin erityisesti iäkkäiden näkövammaisten laitoshoitoon sijoittumiseen. Näköongelmaisten henkilöiden elämänlaadun ja itsenäisen suoriutumisen parantamiseksi tarvitsemme nykyistä syvällisempää tietoa näön vaikutuksista toimintakykyyn. Palvelujen kehittämistyöhön tarvitaan nyt puuttuvat tiedot näkövammaisten määrästä, avuntarpeesta ja nykyisten palvelujen riittävyydestä. Heikentyneen näkökyvyn yleisyydestä ei ole aiemmin tehty kattavia väestötutkimuksia Suomessa. Tässä väitöskirjatyössä selvitettiin näköongelmien yleisyyttä, niiden syitä sekä yhteyttä sosiodemografisiin tekijöihin 30 vuotta täyttäneillä suomalaisilla aikuisilla perustuen Kansanterveyslaitoksen keräämään kattavaan Terveys 2000 -tutkimuksen aineistoon. Samalla tutkittiin heikentyneen näkökyvyn yhteyttä toimintakykyyn, tästä aiheutuvaa avun, hoidon ja kuntoutuksen tarvetta sekä palvelujen toteutumista. Tulosten mukaan Suomen aikuisväestöstä suurimmalla osalla (96 %) näöntarkkuus omaa silmälasikorjausta käyttäen oli suhteellisen hyvä (näöntarkkuus ≥ 0,5 eli täyttää henkilöauton ajokorttiin vaadittavan näöntarkkuusvaatimuksen). Näkökyky heikentyi iän lisääntyessä niin, että 75–84 -vuotiaista vielä 81 % näki ≥ 0,5, mutta 85 -vuotta täyttäneistä enää 46 %. Näkövammaisuuden (näöntarkkuus < 0,3) esiintyvyys Suomen aikuisväestössä oli 1,6 % ja sokeuden (näöntarkkuus < 0,1) 0,5 %. Näkövammaisuus lisääntyi erityisen merkittävästi 65 ikävuoden jälkeen. Näkövammaisuus oli yhtä yleistä naisilla ja miehillä. Yleisimmät silmäsairaudet näkövammaisiksi luokiteltavilla henkilöillä olivat silmänpohjan ikärappeuma (37 %), harmaakaihi (27 %), silmänpainetauti (22 %) ja diabetekseen liittyvät silmänpohjamuutokset (7 %). Kaikista tutkimukseen osallistuneista kaksi kolmasosaa (70 %) oli käynyt näkötutkimuksessa viimeisten viiden vuoden aikana ja 77 %:lla oli silmälasit. Näkövammaiseksi katsottavista henkilöistä vastaavasti noin puolet (58 %) oli käynyt näkötutkimuksessa ja kolmasosa (31 %) oli saanut heikkonäköisille suunnattuja näönkuntoutuspalveluja. Alentunut kognitiivinen suorituskyky, hoitolaitoksessa asuminen sekä alempi sosioekonominen asema näyttivät olevan yhteydessä silmälasien, näöntutkimus- tai kuntoutuspalveluiden vähäisempään käyttöön. Heikentyneen näkökyvyn todettiin olevan yhteydessä alentuneeseen toimintakykyyn. Näkövammaiseksi luokiteltavilla henkilöillä oli 3–5 kertaa todennäköisemmin vaikeuksia päivittäistoiminnoissa tai liikkumisessa verrattaessa normaalisti näkeviin. Näkövammaisista henkilöistä 71 % myös ilmoitti tarvitsevansa apua päivittäistoiminnoissa kun tämä osuus kaikista tutkimukseen osallistuneista oli 9 %. Tämän tutkimuksen tulokset korostavat erityisesti ikääntyvän väestönosan säännöllisten näöntutkimusten, silmäsairauksien ennaltaehkäisyn ja hoidon sekä toimintakykyä ylläpitävien näönkuntoutuspalveluiden kasvavaa tarvetta.