Political transition and structural politicisation : The long shadow of Taiwan's one-party legacy

Väitöskirjatutkimuksessa tarkastellaan Taiwanin politiikkaa ensimmäisen vaalien kautta tapahtuneen vallanvaihdon jälkeen (2000) yhteiskunnan rakenteellisen politisoitumisen näkökulmasta. Koska Taiwanilla siirryttiin verettömästi autoritaarisesta yksipuoluejärjestelmästä monipuoluejärjestelmään sitä on pidetty poliittisen muodonmuutoksen mallioppilaana. Aiempi optimismi Taiwanin demokratisoitumisen suhteen on sittemmin vaihtunut pessimismiin, pitkälti yhteiskunnan voimakkaasta politisoitumisesta johtuen. Tutkimuksessa haetaan selitystä tälle politisoitumiselle. Yhteiskunnan rakenteellisella politisoitumisella tarkoitetaan tilannetta, jossa ”poliittisen” alue kasvaa varsinaisia poliittisia instituutioita laajemmaksi. Rakenteellinen politisoituminen muuttuu helposti yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, koska siitä usein seuraa normaalin poliittisen toiminnan (esim. lainsäädännän) jähmettyminen, yhteiskunnan jyrkkä jakautuminen, alhainen kynnys poliittisille konflikteille ja yleisen yhteiskunnallisen luottamuksen alentuminen. Toisin kuin esimerkiksi Itä-Euroopassa, Taiwanissa entinen valtapuolue ei romahtanut poliittisen avautumisen myötä vaan säilytti vahvan rakenteellisen asemansa. Kun valta vaihtui ensimmäisen kerran vaalien kautta, vanha valtapuolue ei ollut valmis luovuttamaan poliittisen järjestelmän ohjaksia käsistään. Alkoi vuosia kestänyt taistelu järjestelmän hallinnasta vanhan ja uuden valtapuolueen välillä, jossa yhteiskunta politisoitui voimakkaasti. Tutkimuksessa Taiwanin yhteiskunnan politisoituminen selitetään useiden rakenteellisten piirteiden yhteisvaikutuksen tuloksena. Tällaisia politisoitumista edistäviä rakentellisia piirteitä ovat hidas poliittinen muutos, joka säilytti vanhat poliittiset jakolinjat ja niihin liittyvät vahvat edut ja intressit; sopimaton perustuslaki; Taiwanin epäselvä kansainvälinen asema ja jakautunut identiteetti; sekä sosiaalinen rakenne, joka helpottaa ihmisten nopeaa mobilisointia poliittiisiin mielenilmauksiin. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota toistaiseksi vähän tutkittuun poliittiseen ilmiöön, joidenkin demokratisoituvien yhteiskuntien voimakkaaseen rakenteelliseen politisoitumiseen. Tutkimuksen pääasiallinen havainto on, että yksipuoluejärjestelmän demokratisoituminen kantaa sisällään rakenteellisen politisoitumisen siemenen, jos entinen valtapuolue ei romahda demokratisoitumisen myötä.

This dissertation tackles an under-researched area of democratic transitions—the empirical study of intensely politicised transitional societies. Taiwan’s gradual process of democratisation has been celebrated as one of the most successful cases of political transformation, due to an initially smooth political transition from one-party authoritarianism to multi-party politics. Yet, the protracted and unfinished nature of this transition has highlighted persistent intense politicisation of society (structural politicisation). The dissertation argues that this politicisation stems from the interplay of five structural features: 1) an incremental political transition from a one-party system that left old political cleavages intact, 2) strong vested interests in the patronage state created during one-party rule, 3) a constitution that enables a power split, 4) Taiwan’s geopolitical tornness, described as “asymmetric integration”, and 5) a social structure that facilitates political mobilisation, summarised as “nested pyramid structures”. The dissertation explores four dimensions of structural politicisation: the reach of the state, the boundaries of the political, partisan bifurcation and confrontational politics. During one-party rule, the party-state’s reach into society was deep. A political cleavage was maintained by the state’s granting of discriminatory privileges and benefits to regime loyalists. This legacy was not discontinued by political liberalisation but it was challenged by the first power transition after the 2000 presidential election, when a struggle for control of the political system erupted. Dismantling the old system would involve a substantial redistribution of power and benefits and a redefinition of the state itself, with major symbolic and material consequences. Political parties play on the strong emotions aroused by this. They regularly mobilise people to participate in confrontational political mass action, effective due to the patron-client legacy and strong particularistic social networks. As a result, Taiwan has seen a political overflow. The political struggle has not remained confined to the formal sphere of political institutions, but has also colonised other areas of society. Extreme politicisation is the main internal threat to the sustainability of Taiwan’s democratic politics. This dissertation addresses the problems of protracted democratic transitions that occur with an incompletely dismantled one-party state. It argues that institutional flaws are not enough to explain the shortcomings of Taiwan’s democratic politics. When the dominant party does not collapse following political liberalisation, the transition from a one-party system contains within itself the seeds of structural politicisation.