Olla elävän sanat : Roolirunon laji Maila Pylkkösen teoksessa Arvo. Vanhaäiti puhuu runonsa

Maila Pylkkönen (1931 1986) was one of the most important modernist poets in Finland and a central figure in developing the dramatic monologue in Finnish literature. The study examines Pylkkönen s poetic work Arvo. Vanhaäiti puhuu runonsa (Value. An old woman speaks her poem, 1959) as an example of the dramatic monologue, approaching it from three perspectives: its generic features and background, and the poetic framework to which it connects in the context of Pylkkönen s poetry. In addition to methods of literary scholarship, the poetic analysis benefits from a linguistic approach. The study shows that the dramatic monologue genre drives Pylkkönen s first work, Klassilliset tunteet (Classical feelings, 1957), in a context of finding poetic identity, characterised by the expression to be the words of a living creature . The study demonstrates that important generic features of the dramatic monologue, namely, a poem representing a speech-event and a hierarchical structure, are also Arvo s most significant generic features. Arvo s poems as speech-events are examined for their internal progressive, pragmatic unity constructed through single line units; for their function as narratives dealing with the life story of an old woman, Arvo s speaker; and from the perspective of the communication between the old woman and the poems other characters. Arvo s speech-events can also be seen as semantic shifts from one poem to another: the poems construct semantic stages representing different phases of the old woman s life. The study demonstrates that analysis of Arvo s hierarchical structure, that is, the relationship between the speaker and the rhetorical levels, reveals the work s structural and ideological wholeness by focusing on the old woman s emotions: longing, loneliness and alienation from the world. In other words, the contradictions between the explicit level of the speaker and an implied rhetorical level open up the tragedy of an old woman s daily life. Study of Arvo s hierarchical structure also highlights the special position of the reader in the framework of a dramatic monologue. The elements of a dramatic present in which the old woman s emotions are conveyed, an italicized opening poem, and the work s title Value invite the reader to consider Arvo as a structural and ideological whole. The function of Arvo s hierarchical structure is to ask the reader to recognise the hopelessness of the old woman s situation, understand it, and even identify with it.

Maila Pylkkönen (1931 1986) on sotienjälkeisen modernismin keskeisiä runoilijoita, ja häntä voidaan pitää tärkeimpänä roolirunon lajin kehittäjänä suomalaisessa runoudessa. Pylkkösen tuotanto sisältää kymmenen aikavälillä 1957 1977 ilmestynyttä teosta sekä kokoomateokset Monologit ja Kootut. Hänen roolirunoteostensa Arvo (1959), Ilmaa (1960) ja Valta (1962) kokonaisuus on runoudessamme ainutlaatuinen ilmiö. Harvinaislaatuisen siitä tekee paitsi roolirunoteosten peräkkäisyys myös teosten tavalliset ja eri-ikäiset naispuhujat: Arvon puhuja on vanha nainen, teoksen Ilmaa puhuja on pieni tyttö, ja Valta sisältää lehtorinrouvan ja näyttelijättären monologit. Pylkkösen runoudelle on läpi tuotannon ominaista naisen puheen tutkiminen sekä kirjoittavan ja/tai jollain tavoin heikossa asemassa olevan naisen puolustaminen. Pylkkösen teoksille ominainen naisen elämän esittäminen yhden puhujan hallitsemana puhetilanteena, herkkyys erilaisten naisten äänille ja empaattinen asennoituminen kiteytyvät teoksessa Arvo. Vanhaäiti puhuu runonsa, johon tutkimus Olla elävän sanat keskittyy. Tutkimus osoittaa, millaiseen poeettiseen taustaan Arvon roolirunoilmaisu liittyy Pylkkösen runoudessa, miten roolirunon lajipiirteet toteutuvat Arvossa ja mikä merkitys roolirunoksi luennalla on teoksen kokonaisuudessa. Olla elävän sanat nostaa esiin myös kysymyksen Arvon lajitaustoista ja kirjallisuushistoriallisesta asemasta. Arvoa lukiessa huomio kiinnittyy runojen puhujan, vanhaäidin, yksilölliseen tapaan käyttää kieltä ja siihen, että runot hahmottuvat puhetilanteiksi vanhaäidin elämäkertaa ja sairautta ja toisaalta henkilöiden välistä puhetta esittäviksi kertomuksiksi. Tutkimuksesta käy ilmi, että puhutun kielen tutkimuksen käsitteistön ja näkökulmien soveltaminen on hedelmällistä Arvon runojen analyysissa; Katja Seutu analysoi Arvon runoja puhutun kielen puhetoimintojen tapaan rakentuvina toiminnallisina ja kommunikatiivisina kokonaisuuksina. Puheen ja vuorovaikutuksen illuusion luominen on Arvossa keskeistä. Monipuolinen puheenomaisuus ja vuorovaikutuksen illuusio synnyttävät vaikutelman, että yksinäinen vanhus puhuu siinä toivossa, että joku pysähtyisi kuuntelemaan. Katja Seutu esittää teoksen kokonaisuutta analysoimalla, että lukija on vanhaäidin puheen varsinainen vastaanottaja Arvo on kutsu myötäelävään kokemiseen ja lukemiseen. Arvolla on teoksena paljon annettavaa myös nykylukijalle. Vieraantuneen vanhuksen monologi kytkeytyy häkellyttävän vahvasti siihen keskusteluun, jota juuri nyt käydään vanhusten hoidosta ja asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa.