Melun sieto kaupunkielämän välttämättömyytenä : Melu ympäristöongelmana ja sen synnyttämien reaktioiden kulttuurinen käsittely Helsingissä

Tolerance of Noise as a Necessity of Urban Life. Noise pollution as an environmental problem and its cultural perceptions in the city of Helsinki This study looks at the noise pollution problem and the change in the urban soundscape in the city of Helsinki during the period from the 1950s to the present day. The study investigates the formation of noise problems, the politicization of the noise pollution problem, noise-related civic activism, the development of environmental policies on noise, and the expectations that urban dwellers have had concerning their everyday soundscape. Both so-called street noise and the noise caused by, e.g., neighbors are taken into account. The study investigates whether our society contains or has for some time contained cultural and other elements that place noise pollution as an essential or normal state of affairs as part of urban life. It is also discussed whether we are moving towards an artificial soundscape, meaning that the auditory reality, the soundscape, is more and more under human control. The concept of an artificial soundscape was used to crystallize the significance of human actions and the role of modern technology in shaping soundscapes and also to link the changes in the modern soundscape to the economic, political, and social changes connected to the modernization process. It was argued that the critical period defining noise pollution as an environmental problem were the years from the end of the 1960s to the early 1970s. It seems that the massive increase of noise pollution caused by road traffic and the introduction of the utopian traffic plans was the key point that launched the moral protest against the increase of noise pollution, and in general, against the basic structures and mindsets of society, including attitudes towards nature. The study argues that after noise pollution was politicized and institutionalized, the urban soundscape gradually became the target of systematic interventions. However, for various reasons, such as the inconsistency in decision making, our increased capacity to shape the soundscape has not resulted in a healthy or pleasant urban soundscape. In fact the number of people exposed to noise pollution is increasing. It is argued that our society contains cultural and other elements that urge us to see noise as a normal part of urban life. It is also argued that the possibility of experiencing natural, silent soundscapes seems to be the yardstick against which citizens of Helsinki have measured how successful we are in designing the (artificial) soundscape and if the actions of noise control have been effective. This work discusses whose interests it serves when we are asked to accept noise pollution as a normal state of affairs. It is also suggested that the quality of the artificial soundscape ought to be radically politicized, which might give all citizens a better and more equal chance to express their needs and wishes concerning the urban soudscape, and also to decide how it ought to be designed.

Miksi kaupungissa on meluisaa? Pystyisimmekö ja haluammeko torjua melua tehokkaasti? Pitäisikö meidän ajatella, että melu kuuluu kaupunkiin? Väitöskirjatutkimuksessa pohditaan historiallisia, taloudellisia ja kulttuurisia syitä sille, miten ja miksi melusta on tullut vakava ympäristöongelma ja miksi sitä ei olla tähän saakka kyetty kattavasti ratkaisemaan. Tutkimuksessa selvitetään meluongelman muotoutumista, politisoitumista, meluun liittyviä kansalaisliikkeitä ja kaupunkilaisten urbaanille äänimaisemalle asettamia odotuksia. Tutkimuskohteena on sekä ns. katumelu että naapurimelu. Lisäksi kartoitetaan helsinkiläisten asuntojen äänieristyksen historiaa . Tarjosivatko lähiöasunnot oman kodin rauhaa? Entä puistot, onko niistä löytynyt vastapainoa katujen meluisuudelle? Työssä pohditaan myös sitä, onko maassamme muodostunut kulttuurisia paineita nähdä melu normaalina kaupunkielämään kuuluvana asiana. Tutkimus keskittyy Helsingin kaupungin alueeseen, joskin siinä käsitellään myös laajemmin maamme äänimaiseman muuttumista 1950-luvulta nykyaikaan. Tutkimuksessa väitetään, että melukysymys politisoitui 1960- ja 1970-lukujen taitteessa pitkälti tehtyjen liikenneratkaisujen myötä. Etenkin yksityisautoilun lisääntyminen ja sen vaikutus kaupungin melutilanteeseen herätti ajoittain voimakasta kritiikkiä päättäjiä kohtaan. Melukysymyksen politisoitumisen seurauksena julkinen sektori otti vastuun melun torjumisesta. Suurin yksittäinen ongelma meluntorjunnassa on ollut äänimaisemaan liittyvien päätösten keskinäinen epäjohdonmukaisuus mikään taho ei ole vastuussa kokonaisuudesta. Samalla kun melua pyritään torjumaan yhtäällä, toisaalla tehdään esimerkiksi yhdyskuntarakenteeseen hajauttavasti vaikuttavia päätöksiä, jotka lisäävät liikennettä ja sitä kautta myös melua. Maassamme on vähitellen muotoutunut melun sietoa edellyttävä kulttuuri. Kaupunkilaisia on kehotettu sietämään melua vetoamalla muun muassa taloudellisiin syihin, kuten työpaikkojen säilymiseen, kansainväliseen kilpailukykyyn sekä yksilönvapauteen. Tilanteessa, jossa resursseja ei joko voida tai haluta suunnata riittävästi meluntorjuntaan, näyttää siltä, että meluntorjunta on jossain määrin siirtynyt kaupunkilaisten omalle vastuulle. Tutkimuksessa väitetään, että vuosikymmenien ajan helsinkiläiset ovat arvioineet kaupungin äänimaisemaa sen mukaan, onko heillä ollut mahdollisuus valita melun ja hiljaisuuden välillä. Mikäli tätä valinnanvapautta ei ole ollut, on se ollut yksi syy kritisoida viranomaisia tehottomasta meluntorjunnasta. Melun ja hiljaisuuden välisen tasapainon säilyttäminen näyttäisikin olevan tehokkaan meluntorjunnan yksi suurimpia haasteita.