Pathet : Musiikin symboliikka jaavalaisessa varjoteatterissa

The aim of this study is to define and analyse the symbolism hidden in the gamelan music of the Central Javanese, especially in the Yogyakartanese wayang kulit shadow theatre. This dissertation is divided into two parts. The first part deals with the theory, history and practice of Central Javanese shadow theatre. It also presents the tone symbol theory on which this study is based of B. Y. H. Sastrapustaka, the court servant and musician of the sultan s palace of Yogyakarta. For historical comparison, other theories and phenomena that seem to have some connections with the previously mentioned tone symbol theory are presented here as well as the equipment of the shadow theatre, its music, musical instruments and the shadow theatre in general in literature. The theoretic-methodological basis of the study is an enlarged model of research of cultural music, in which a person in the centre of the model with his/her concepts and by his/her behaviour creates a work of art and receives criticism through feedback, while the process of reciprocal action dynamically affects the whole development of the culture in question. In connection with the concepts of the work of art, the manner of approach of this study is also semiotic as the tone symbol theory gives a particular meaning to each musical note. Thus the purpose of this study is to find answers to how the tone symbol theory manifests itself in practical music making, what its origin is, if it is well known or not, and whether shadow theatre music supports this theory. The second part of this dissertation deals with material collected through interviews and observations as well as representative samples of musical pieces for shadow theatre and their analyses. In relation to this a special tool for analysing gamelan music, developed for the purpose of this study, is also presented. Sufficiently versatile material on the essence and meaning of the shadow theatre collected from many puppet masters of an older generation, many of whom are no longer with us, constitutes an important part of this study. This study proves that the tone symbol theory of Sastrapustaka is of tantristic tradition from the Hindu-Javanese period before the 16th century and before the appearance of Islam in Java. The variants of the previously mentioned theory can be found also in other fields of Javanese advanced civilization, such as architecture and dance. But it seems that knowledge about the tone symbolism connected to the shadow theatre especially has only been preserved in the sultan s palace of Yogyakarta and its intimate circles. The outsider puppet masters surely follow the theory, but they do not necessarily know its origin. As a result of the musical analysis, it is obvious that the musical pieces used for the shadow theatre bear different kinds of symbolic meanings which only an initiated person can feel and understand. These meanings are closely related to the plot of the play at the moment.

Tutkimus pyrkii määrittelemään ja analysoimaan keskijaavalaisen, etenkin yogyakartalaisen wayang kulit -varjonäytelmän gamelanmusiikin symboliikan. Väitöskirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa käsittelee keskijaavalaisen varjoteatterin teoriaa, historiaa sekä käytäntöä. Osassa esitellään myös Yogyakartan sulttaaninpalatsin hovipalvelijan ja -muusikon B. Y. H. Sastrapustakan sävelsymboliteoria, joka toimii tutkimuksen peruslähtökohtana. Historiallisen vertailun vuoksi esitellään myös muita vastaavia teorioita ja ilmiöitä, joilla näyttäisi olevan yhteyksiä mainittuun sävelsymboliteoriaan. Myös varjoteatterin välineistö, musiikki, musiikki-instrumentit sekä varjoteatteri kirjallisten lähteiden valossa esitellään ensimmäisessä osassa. Tutkimuksen teoreettis-metodologinen lähtökohta on laajennettu kulttuurisen musiikin tutkimuksen malli, jonka keskiössä ihminen käsityksineen ja käyttäytymisineen luo teoksen, josta hän kritiikin muodossa saa palautteen, vuorovaikutusprosessin samalla myös dynaamisesti muovatessa koko kulttuurin kehitystä. Käsityksiin teoksesta liittyen tutkimuksen lähestymistapa on myös semioottinen, koska sävelsymboliteoria liittää tiettyjä merkityksiä yksittäisiin säveliin. Tutkimus pyrkii vastaamaan kysymyksiin miten sävelsymboliikka ilmenee käytännön musisoin-nissa ja mikä on sen alkuperä, miten tunnettu se on ja noudattaako varjoteatterimusiikki sitä. Väitöskirjan toinen osa käsittää haastattelujen ja havainnoinnin avulla saadun materiaalin sekä edustavan otoksen varjoteatterin musiikkikappaleita analyyseineen. Tässä yhteydessä esitellään myös tätä tutkimusta varten kehitetty gamelanmusiikin analyysityökalu. Haastattelujen avulla saatu riittävän monipuolinen tietoaines muodostaa tärkeän osan tutkimusta, sillä se tallentaa monen nyt jo edesmenneen vanhan polven mestarin näkemyksiä varjoteatterista ja sen merkityksistä. Tutkimus osoittaa, että Sastrapustakan sävelsymboliteoria on tantristista perua hindulais-jaavalaiselta ajalta ennen 1500-lukua ja islamin uskon saapumista Jaavalle. Teorian toisintoja tavataan muissakin jaavalaisen korkeakulttuurin osa-alueissa, kuten esimerkiksi arkkitehtuurissa sekä tanssitaiteessa. Kuitenkin tietämys juuri varjoteatteriin liittyvästä sävelsymboliikasta on säilynyt muutamien henkilöiden tiedossa ainoastaan Yogyakartan sulttaaninpalatsissa ja sitä lähellä olevissa piireissä. Ulkopuoliset nukkemestarit toki noudattavat sitä esityksissään, vaikka eivät välttämättä tunne sen alkuperää. Analyysin tuloksena ilmenee, että varjoteatterissa käytetyissä musiikkikappaleissa tavataan erilaisia symbolisia merkityksiä, jotka vain asiaan vihkiytyneet osaavat tunnistaa. Nämä merkitykset liittyvät läheisesti tarinan juonen sen hetkisiin tapahtumiin.